Reseptiarkisto

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ruishampparit

Ei mitään kummoista, mutta kuitenkin, ihan kiva ja helppo ja Mäkkäriä terveellisempi päivällinen. Tulin himaan töistä ja mietin mitä tekisin tyttärille ruuaksi, kun ei mikään tavallinen oikein inspiroinut. Päädyin laittamaan heille nuo ruishamppari.

Sulatin siis pakastimesta jauhelihan, sekoitin jauhelihan sekaan kananmunan, pippuria, suolaa ja sipulijauhetta. 
Muotoilin jauhelihasta 5 isohkoa pitkulaista pihviä ja paistoin ne. 
Nostin pannulta leikkuulaudalle ja asetin parin pihvin päälle viipaleet aitoa keltaista Cheddaria. 
Paistoin samalla pannulla kevyesti voidellut ruispalat molemmin puolin.
Kasasin hampurilaiset lautasille, laitoin ketsuppia ja majoneesia väliin. 

Tytöille maistui - mutta oli ne niin täyttävätkin (melkein sadan gramman pihvejä kuitenkin!), että kumpikin jaksoi kerralla vain puolet.

Synttärikakut

Meillä vietettiin vaihteeksi synttäreitä: nuorimmaiseni täytti jo 9! Synttärikekkerit eivät olleet taaskaan mitkään kovin suuret, mutta leivottiin tyttöjen kanssa yhdessä pari kakkua kutsuille:

Pätkiskakku, josta tuli valkoinen Angry Bird

sekä limejuustokakku, jossa limeviipaleista tehdyt possut odottivat tuhoaan


Vihaisen linnun kuorrutuksena käytettiin Betty Crockerin Vanilla Icingia, nokka ja mustat osat tehtiin marsipaanista. Juustokakun limepossut saivat kärsänsä vihreistä M&M'seistä, jotka kiinnitetiin sokerikuorrutteella, ja kypärät, kruunu ja rakenteet joilla possut kököttää tehtiin marsipaanista.

Kevät-illallinen

Ulkona on vielä lunta vaikka kuinka, mutta tuossa erään keväisen päivän iltana syötiin ensimmäinen kevät-illallinen (vai olisikohan se ollut hybridi, sillä vielä laitettiin kynttilät palamaan, kun ilta oli kuitenkin jo pimennyt?). Keväällä alkaa mieliteko kääntyä välimerellisiin keittiöihin, ja pöytäämme pääsikin tällä illallisella:

  • sardiinit oliiviöljyllä, fenkolinversoilla, shalottisipulilla ja kapriksilla
  • gratinoitu fenkoli
  • pinaatinlehti-tomaatti-punasipulisalaatti
  • lime-lohkoja kuivatulla mintulla

Gratinoitu fenkoli
  • 1kg fenkolia suikaloidaan pitkittäin
  • 2 shalottisipulia pilkotaan pieneksi
  • kuumennetaan n. 1dl oliiviöljyä ja kuullotetaan fenkoli öljyssä
  • lisätään joukkoon shalottisipulit
  • lisätään joukkoon 0,75dl kanalientä
  • haudutetaan noin puoli tuntia, kunnes fenkoli on pehmeää, eikä kanalientä enää ole jäljellä
  • kaadetaan seos uunivuokaan, päälle kunnon kerros raastettua parmesania
  • paistetaan uunin yläosassa 275 asteessa 5-10min, kunnes juusto alkaa saada väriä