Reseptiarkisto

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kreikkalainen mustekalasalaatti

Eilen illalla mies aikoi alunperin grillata mustekalaa, mutta luopui ajatuksesta illan venähtäessä Selattiin kreikkalaista keittokirjaamme "The Food of the Greek Islands" ja päädyttiin tekemään mustekalasalaatti sieltä löytyvää ohetta mukaellen. Salaatin valmistuksessa on monta vaihetta. Reseptistä riittää 2-3:lle pääruuaksi tai 4-6:lle alkuruuaksi.

Mustekalan keittäminen:
  • n. 1kg tuoretta tai pakastettua kokonaista mustekalaa (yksi iso tai monta pientä), puhdistettuna
  • vettä, niin että mustekala peittyy kokonaan kattilassa
  • 1rkl suolaa
  • 1dl valkoviinietikkaa 
  • 0,5dl sitruunamehua
Varmista, että mustekala on puhdistettu (pää ym. sisälmykset poistettu). Aseta suurehkoon kattilaan ja peitä vedellä. Kaada joukkoon viinietikka, sitruunamehu ja suola. Anna kiehua noin 20min. Kaada liemi pois, jäähdytä mustekala. Pilko suupala-kokoisiksi paloiksi.

Marinadi:
  • 2dl oliiviöljyä
  • 0,5dl valkoviinietikkaa
  • 0,5dl sitruunamehua
  • 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1tl kuivattua oreganoa
Mustekalan jäähtyessä valmista marinadi suurehkossa kulhossa. Sekoita ainekset yhteen, ja sekoita pilkottu mustekala marinadiin. Anna marinoitua sillä välin kun valmistat salaatin.

Salaatti:
  • 1 ruustinnansalaatti (ruukussa) tai vastaava
  • 1 punainen paprika
  • 1 vihreä paprika
  • 2rkl kapriksia
ja vinaigrette:
  • 6rkl oliiviöljyä
  • 0,5dl sitruunamehua
  • 1tl kuivattua oreganoa
  • 0,5tl suolaa
  • ruohittua mustapippuria

Kääri kumpikin paprika alumiinifolioon ja aseta joko uunipellille tai rautapannulle. Laita pannu/pelti paprikoineen uuniin täyden tehon grillaukselle. Kääntele paprikoita n. 7 min. välein, kunnes kaikki sivut ovat olleet pannua vasten. Ota uunista, leikkaa siemenkota irti ja anna paprikoiden jäähtyä.

Valmista vinaigrette paprikoiden jäähtyessä. Sekoita ainekset yhteen pienessä kulhossa.

Paprikoiden jäähdyttyä kokoa salaatti suureen kulhoon: irrota ja pese salaatinlehdet, pilko paprikat pieniksi paloiksi, kaada salaatin päälle. Kaada päälle vinaigrette ja sekoita hyvin.

Nostele mustekalapalat marinadista talouspaperilla päällystetylle lautaselle, painele melko kuiviksi. Sekoita salaatin joukkoo.

Ripottele kaprikset salaatin päälle. Tarjoile heti.



keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kermaista sieni-pinaatti-spaghettia

Näin taannoin videon, jossa tehtiin jotain spaghettia, jossa oli kermainen kastike ja sieniä ja pinaatinlehtiä. Sellaista piti saada. Ostin eilen pari portobelloa ja pussillisen herkkusieniä ja baby-pinaattia. Tänään tein pasta-annokseni.

  • 6 jumboherkkusientä 
  • 2 portobelloa
  • suolaa, kuivattua basilikaa ja oreganoa (tai yrttisekoitusta)
  • puoli pussia baby-pinaattia
  • 2dl ruokakermaa
  • 1/4dl parmesan-raastetta
  • 1 annos spaghettia
Laita spaghetti-vesi kiehumaan kattilaan. Laita isoon korkeareunaiseen iso pala voita sulamaan ja pilko sienet kasariin. 

Keitä spaghetti kattilassa.

Ruskista sienet voissa. Mausta suolalla ja kuivatulla basilikalla ja oreganolla. Kaada sekaan ruokakerma, kiehauta ja vähennä lämpöä. Sekoita joukkoon pinaatti.

Valuta vesi spaghetista ja sekoita kasariin. Sekoita joukkoon parmesan-raaste. Kiehauta ja anna hautua hetki.


Tarjoile basilikanlehden kera.