Reseptiarkisto

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Viikonlopun vuorovalinnat

Viikonlopun menuvalinnat menivät tällä kertaa suunnilleen tytärten mieltymysten mukaisesti. Paitsi kasvigratiini, jota syön meillä oikeastaan vain minä. Hämmästyttävää viikonlopussa oli, että vaikka kumpanakaan päivänä ruoka ei aivan ollut toisen lapsen makuun (niin siis, koskapa olisi?), ei kumpanakaan päivänä kumpikaan valittanut ruuasta. Pitäsiköhän ihan laittaa rasti seinään ;)

Lauantaina oli ruoka esikoisen makuun:
  • poronkäristystä ja perunamuusia
    - teen perunamuusin aina sosemyllyllä, jolloin ei jää sattumia
    - tällä kertaa maitona rasvaton, minkä huomasi maussa ja rakenteessa kyllä, myös tosikoinen joka pitää muusista muuten esikoista enemmän...
  • kasvisgratiini
    - ruusukaalia, kukkakaalia, parsakaalia, papuja, maissia
    - juustoraastetta, yrttisuolaa
    - kevyttä ruokakermaa
  • kurkku-paprika-salaatti
  • jälkkärinä esikoisen paistamat lätyt hillon, jätskin ja (minulla) pähkinävoin kanssa
    - kolme kananmunaa
    - 1,25dl sokeria
    - 7,5dl maitoa
    - 3dl vehnäjauhoa
    - hyppysellinen suolaa
Sunnuntain ruoka puolestaan oli lapsista tosikoisen makuun:
  • pastaa ja curry-broilerkastiketta
    - hunajamarinoidut broilerin suikaleet ruskistetaan, currya mausteeksi
    - juustoruokakermaa ja maizena-suuruste, annetaan hautua sen aikaa kun pasta kiehuu
  • kasvisgratiini (kuten lauantaina)
  • kurkku-paprika
  • jälkkärinä suklaapirtelöt
Lauantain iltapalaksi hedelmäsalaattia, jonka sai jokainen koota itse lautaselleen kipoissa olleista palotelluista hedelmistä (banskua, persikkaa, omenaa, satsumaa, viinirypäleitä), kaverina jugurttia ja hunajaa.