Reseptiarkisto

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Vanilja-suklaakakku aprikoositäytteellä

Kirjat, nuo ehtymätön inspiraation lähde. Eräässä kirjassa leivottiin vaniljakakku aprikoositäytteellä, ja siitä se ajatus syksyn synttärikakusta lähti. Vähän se paisui matkalla ja kakkua väsätessä alkoi kyllä tuntua siltä että "Minä en aina leivo kakkuja, mutta kun leivon, teen sen monimutkaisimman kautta". Olisin kai voinut tehdä jotain yksinkertaisempaakin kuin kakun, jossa on kaksi erilaista pohjaa (suklaa ja vanilja), kahta eri täytettä (aprikoosimousse ja vaniljavoikreemi) ja kahta eri kuorrutetta (suklaakreemi ja aprikoosituorejuustokreemi). 

Että tämä tällaisenaan on sitten vähän suurtöisempi kakku, mutta voihan tuosta varioida - tehdä vain vanilja- tai suklaapohjan (tuplana tästä resptistä tietenkin) ja noista kreemeistäkin voi valita vain vaikka yhden aprikoosimoussen lisäksi (se on aika olennainen!). Alla kuitenkin tämä koko kommervenkki, jonka eilisiä juhlia varten väsäsin.


Aikatauluvinkit:

  • Aprikoosimousse kannattaa valmistaa jo päivää ennen kuin leivot kakun, jotta se ehtii seistä yön yli jääkaapissa
  • Kakku kannattaa valmistaa (kuorrutusta vaille valmiiksi) edellisenä päivänä ennen tarjoilua, jotta se saa seistä jääkaapissa yön yli

Aprikoosimousse (kolme täytekerrosta)   

  • 325g aprikoosipyreetä
  • 2tl liivatejauhetta
  • 2tl vettä
  • 3dl vispikermaa
  • 450g maustamatonta tuorejuustoa
  • 3rkl kirsikkamehua (tai kirsikkalikööriä)
  • 100g tomusokeria
  • 0,25tl suolaa
Mittaa vesi laakeaan mirkonkestävään astiaan.
Sirottele liivatejauhe veden pinnalle ja anna turvota 5min. 
Kuumenna nopeasti (n. 20s) mikrossa kunnes liivate on juoksevaa.
Sekoita aprikoosipyreen sekaan.

Vatkaa isossa kulhossa kerma kovaksi vaahdoksi.
Vatkaa tuorejuusto kerman sekaan.
Vatkaa tomusokeri ja suola joukkoon vähän kerrassaan. Vatkaa kiinteähköksi vaahdoksi.
Sekoita aprikoosipyree joukkoon käsin käännellen tai vatkaimen alhaisimmalla nopeudella.

Peitä kannella ja aseta jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, mieluummin yön yli. 

Vaniljakakkupohja

  • 2,5dl venhäjauhoja
  • 1,5tl leivinjauhetta
  • 0,25tl suolaa
  • 2 isoa kananmunaa
  • 2dl hienoasokeria
  • 60g voita
  • 1,25dl maitoa
  • 1,5tl vaniljauutetta
  • 1,5tl ruokaöljyä
Esilämmitä uuni 170 astetta (ylä-alalämpö). Aseta ritilä uunin keskitasolle. 
Voitele kaksi 20-25cm kakkuvuokaa valmiiksi.

Vispaa yhteen jauhot, suola ja leivinjauhe, aseta sivuun.

Kuumenna maito mikrossa tai hellalla. 
Sulata voi maitoon ja sekoita öljy ja vaniljauute joukkoon. Aseta sivuun.

Vatkaa kananmunat kevyesti vaahdoksi (n. 30s. täydellä teholla) erillisessä kulhossa.
Lisää sokeri vähitellen kananmunavaahtoon, koko ajan vatkaten. 
Vatkaa munasokeriseosta 7minuuttia täydellä teholla kunnes seos on vaalea ja kuohkea. 

Lisää jauhoseos munasokerivaahtoon n. kolmannes kerrallaan sirotellen jauhot vaahdon päälle, vatkaten alimmalla nopeudella 5-10s kerrallaan. 
Sekoita maitoseos taikinaan vatkaten alhaisimmalla nopeudella, kunnes taikina on tasaista. Kaavi reunat ja vatkaa vielä reuoilta kaavittu taikinaan.

Kaada taikina vuokiin ja paista uunissa n. 30min. 

Kun otat pohjat uunista, nosta se ritilälle jäähtymään väh. 10 minuutiksi ennen kuin kaadat lautaselle.

Suklaakakkupohja
  • 2,5dl vehnäjauhoja
  • 2,5dl sokeria
  • 1dl tummaa kaakaojauhetta
  • 1tl leivinjauhetta
  • 0,75tl ruokasoodaa
  • 0,5tl suolaa
  • 1rkl vahvaa espressoa
  • 1,25dl kermaa
  • 0,75dl ruokaöljyä 
  • 1 iso kananmuna
  • 1tl vaniljauutetta
  • 1-1,5dl kiehuvankuumaa vettä
Esilämmitä uuni 170 astetta (ylä-alalämpö). Aseta ritilä uunin keskitasolle. 
Voidele kaksi 20-25cm kakkuvuokaa valmiiksi.

Sekoita kuivat ainekset keskenään isossa kulhossa niin että paakut katoavat. 
Lisää kerma, öljy, espresso, kananmunat ja vaniljauute keskinopeudella vatkaten. 
Sekoita viimeiseksi joukkoon vesi vähän kerrassaan.

Kaada taikina vuokiin ja paista uunissa 30-35 min. 
Kun otat pohjat uunista, nosta ne ritilälle jäähtymään väh. 10 minuutiksi ennen kuin kaadat lautaselle.

Vaniljavoikreemi (kakun täyttämiseen moussen lisäksi)
  • 150g pehmeää voita
  • 340g tomusokeria
  • 2tl vaniljauutetta
  • 2-3rkl maitoa
Vatkaa pehmeä voi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää tomusokeri vähn kerrassaan hitaasti vatkaten. Kun kaikki sokeri on lisätty, vatkaa täydellä teholla 3min. kunnes kuohkeaa.
Vatkaa joukkoon vaniljauute ja säädä kreemin paksuus lisäämällä maitoa 0,5rkl kerrallaan kunnes kreemi on sopivaa.

Suklaakreemi (kuorrutukseen)
  • 100g pehmeää voita
  • 0,75dl tummaa kaakaojauhetta
  • 270g tomusokeria
  • 0,4 dl maitoa
  • 0,5tl vaniljauutetta
  • 0,5rkl vahvaa espressoa
Kaada kaakaojauhe isoon kulhoon ja sekoita niin että paakut hajoavat ja jauhe on tasaista. 
Sekoita voi kaakaojauheeseen, vatkaa tasaiseksi vaaleahkoksi massaksi.
Vatkaa joukkoon tomusokeri ja yhteen sekoitetut maito+vaniljauute+espresso lisäämällä 2dl tomusokeria ja noin ruokalusikallinen nestettä kerrallaan. Vatkaa joka kerta noin minuutti, tasaiseksi ennen seuraavan osuuden lisäämistä. 
Tarkista lopuksi koostumus. Jos massa on liian kuivaa, lisää maitoa teelusikallinen kerrallaan. Jos liian löysää, lisää tomusokeria 0,5dl kerrallaan.

Aprikoosituorejuustokreemi (koristeluun)
  • 50g tuorejuustoa
  • 0,25-0,5dl aprikoosipyreetä
  • 500g tomusokeria
  • 0,25tl vaniljauutetta
Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi. 
Vatkaa joukkoon tomusokeri ja yhteen sekoitetut aprikoosipyree ja vaniljauute lisäämällä 2dl tomusokeria ja 1-2 ruokalusikallista pyreetä kerrallaan. Vatkaa joka kerta noin minuutti, tasaiseksi ennen seuraavan osuuden lisäämistä.
Säädä koostumusta tarvittaessa lisäämällä/vähentämällä tomusokerin tai nesteen määrää. 

Kakun kokoaminen  

Kaada pohjat vuoistaan lautasille tms. 
Aseta toinen suklaapohjista tarjoilulautaselle. Aseta irtopohjavuoan reuna sen ympärille, jos voit.
Pursota vaniljavoikreemiä pohjan ympäri reunaksi.
Levitä kolmannes aprikoosimoussesta keskelle.
Aseta päälle toinen vaniljapohjista.
Toista vaniljakreemi- ja aprikoosimoussetäyte.
Aseta päälle jälkimmäinen suklaapohja.
Toista vaniljakreemi- ja aprikoosimoussetäyte.
Aseta päällimmäiseksi jäljellä oleva vaniljapohja. 



Peitä kakku ja anna sen seistä jääkaapissa yön yli  - siitä tulee mehevämpi niin.

Poista reunus ja siivoa lautasen reunat. 
Kuorruta suklaakreemillä (reunat ja päältä, saa olla paksulti).
Koristele aprikoosituorejuustokreemillä ja esimerkiksi tuoreilla mansikoilla ja millä nyt keksitkin.

Varoita syöjiä: kakku on supermakea 😂

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti