Reseptiarkisto

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Leipopäivä

Tänään piti olla kaikenlaista ohjelmaa, mutta lopputulema olikin, ettei oikein ketään huvittanut lähteä mihinkään, joten kotosalle jäätiin kevätpäivää viettämään. Tosikoisen peuhatessa pihalla minä sain päähäni leipoa pitkästä aikaa, ja esikoinen tuli leipokaveriksi.

Ensin leivottiin ihan perinteisesti sämpylöitä,


mutta kun puuhaan ryhdyin, laitoin seuraavaksi pienen pullataikinankin nousemaan.
  • 3dl maitoa n. 42-asteisena
  • 1dl sokeria
  • kardemummaa
  • 1dl juoksevaa margariinia
  • ½tl suolaa
  • 1pss kuivahiivaa
  • vehnjauhoja kunnes taikina on sopivaa
Taikinan noustua kaulittiin ja rullattiin se esikoisen kanssa perinteisiksi korvapuusteiksit - paitsi että voin, kanelin ja sokerin lisäksi ripottelin sinne väliin vähän jauhettua neilikkaakin. Muistin nimittäin yhtäkkiä, että pakastimeen oli jäänyt joulusta vielä piparitaikinaa annos, joten vaikka vuodenaika on vähän väärä, päätin tehdä piparipuusteja. Esikoinen taki yhdestä pullasta ja parista piparista nyytin.



Ja piparipuustit uuniin, n. 225 asteeseen noin kymmeneksi minuutiksi, ihan tavallisten korvareiden tapaan.


Lopun piparitaikinan paistoin ihan pipareiksi. Ne on hyviä, kun laittaa vähän auraa päälle, mutta sitä ei kaapissa juuri nyt ole. Jos olisikin ollut auraa kotona, olisin tehnyt piparitaikinasta auratäytteiset piparirullat

  • kaulitulle taikinalle auramuruja
  • kääritään rullalle korvapuustien tapaan
  • leikataan noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja käännetään kumolleen
  • painellaan vähän lyttyyn
  • uuniin 225asteeseen vajaaksi kymmeneksi minuutiksi,
...ja nam!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Savusilakoiden kaverit

Minä en yleisesti ottaen ole mikään silakoiden ystävä. Mutta kun ne on savustettu ja uitettu öljyssä ja pehmeitä ja meheviä, maistuu nekin oikein hyviltä. Tänään laitoin tarjolle juuri sellaisia ja kaveriksi sitä mitä kaapista löytyi.

Pesto-herkkusieniä
  • pannulle oliiviöljyä ja pestoa
  • viipaloidut herkkusienet paistetaan hiljaisella lämmöllä
  • tarjoilulautasella vähän rucolanlehtiä päälle


Tuorejuusto-kananmunakastike 
  • pannulle vähän voita ja haarukalla murskattu kananmuna
  • sekaan ruokalusikallinen ruohosipulituorejuustoa
  • vielä tilkka maitoa joukkoon
  • annetaan kiehahtaa
Juustoinen salaatti
  • perussalaatti kurkusta, tomaatista, erilaisista salaateista
  • raejuustoa pari ruokalusikallista
  • pala vuohenmaito-goudaa kuutioituna
  • herneenversoja silputtuna
  • oliiviöljyä ja punaviinietikkaa
  • päälle pari kananmunaa lohkottuna

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Pähkinäistä lohta

Vaihteeksi teki mieli kokeilla jotain uutta. Työpaikan ruokalassa oli viikolla todella hyvää kanaa pähkinäkastikkeessa, siitäpä se ajatus tällä kertaa lähti. Vaihdoin vain kanan loheksi ja aloin säveltää.

  • paistoin muutaman viipaloidun herkkusienen kattilassa ja kaadoin ne uunivuokaan ruoditun lohifileen ympärille
  • sulatin vähän voita samassa kattilassa ja paistoin ehkä puoli dl hasselpähkinärouhetta kattilassa
  • pähkinöiden sekaan kaadoin purkin kookoskermaa
  • maustoin kastikkeen suolalla, jauhetulla inkiväärillä, valkopippurilla tilkalla sitruunaa ja noin ruokalusikallisella valkoviiniä
  • kaadoin kastikkeen lohen ja herkkusienien päälle ja latoin kalan uuniin n. 200 asteeseen n. 20 minuutiksi
  • lohen paistuessa uunissa keitin kaveriksi riisiä ja valmistin salaatin
Lopputulos oli todella maukas!

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Lohitäytetyt avocadot

Viime päivinä on tullut tehtyä erilaisia voileipiä - jääkaappi on yhtäkkiä täynnä erilaisia juustoja. Tänään laitoin työpäivän jälkeen juusto- ja graavilohivoikkareiden kanssa avocadoja graavilohi-tuorejuustotäytteellä.

  • pari viipaletta graavilohta pilkottuna
  • ruokalusikallinen (ruohosipuli)tuorejuustoa
  • ruokalusikallinen raejuustoa
ja sekoitetaan yhteen. Päälle voi laittaa vielä vaikka pari rucolanlehteä tai herneenversoa.