Reseptiarkisto

maanantai 22. elokuuta 2011

Dijonnaise-tonnikalasalaatti

Tonnikalasalaatti, näin tehtynä, on parasta vasta seuraavana päivänä, mutta kun oli nälkä ja halusin sitä lounaaksi, ei auttanut kuin tehdä ja syödä sitten saman tien. Mukailin miesystäväni tonnikalasalaattireseptiä, käytin siihen ihan lemppariani sinappien ja majoneesien maailmassa: Maillen Dijonnaisea.
  • puolikas punasipuli pieneksi silputtuna
  • noin 8cm pätkä kurkkua pieneksi pilkottuna
  • 4 aurinkokuivattua tomaattia pieniksi pilkottuina
  • ruokalusikallinen kapriksia
  • 1prk tonnikalaa vedessä
  • pari ruokalusikallista Dijonnaisea (tai 1rkl Dijonnaisea, 1rkl tavallista majoneesia)
Ainekset sekoitetaan kulhossa ja se on siinä. Sitä voi syödä sellaisenaan, laittaa leivälle tai täyttää sillä vaikka avocadon.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kalalautanen ja chili con carne

Perjantai-iltana nälkä ei ollut niin kova, että oltaisiin alettu laittaa ihan varsinaista ruokaa, joten miesystävä kasasi meille kalaisan snack platen, kalalautasen, jossa oli kapriksilla koristettuja artisokansydämiä, aurinkokuivattuja tomaatteja, kalamata oliiveja, savustettuja kilohaileja ja sardelleja. Ja tietenkin vähän oliiviöljyä.


Lauantaina oli amerikkalais-mexikolainen ilta. Laitettiin lapsille kanafajitaksia (paistettuja broiskunsuikaleita fajitas-mausteseoksella maustettuna, sekaan paistettuja paprika- ja sipulisuikaleita, kermaviiliä) ja itsellemme super-hot chili con carnea miesystävän omalla reseptillä:
  • ruskistetaan 400g jauhelihaa
  • sekaan silputtu keskikokoinen punasipuli
  • sekoitetaan joukkoon 400g tomaattimurskaa
  • ja 400g valutettuja kindey-papuja
  • maustetaan kahdella pussilla (Santa Maria) chili con carne -mausteseosta
  • sekä kourallisella kuivattuja ja jauhettuja rawit/apache/habanero... -chilejä
  • ja himpulla habanero-tabascoa ja chipotlea
  • annetaan porista pieni hetki
  • lautaselle annoksen päälle oranssia cheddaria viipale tai raastettuna, sekä tuoreita jalapeno-viipaleita
Harmi etten muistanut ottaa annoksesta kuvaa... Tulista tavaraa ja niin hyvää! Vielä paremmin se sopii sitten kylmiin talvi-iltoihin, mutta maistui sen nytkin :)

perjantai 19. elokuuta 2011

Chili con shrimp

Aivan oma versioni, mutta chilipata kuin chilipata, ja herkullisen hyvää!
Tarvitaan (abouts kahteen annokseen):
  • 1prk kidneypapuja omassa liemessään
  • 2rkl Philadelphia-tuorejuustoa
  • chili-tahnaa
  • 10kpl valkosipulinkynsiä (itse käytin chili-öljyssä marinoituja)
  • puolikas kesäkurpitsa tai munakoiso
  • 20 jätttikatkaravunpyrstöä tai reilusti pieniä katkarapuja
  • juustoraastetta
Ensin keitetään pavut omassa liemessään (ei tarvita välttämättä kaikkea lientä), sekoitetaan joukkoon Philadelphia-juusto ja maustetaan chili-tahnalla maun mukaan. Annetaan hautua hellalla pienellä lämmöllä kymmenisen minuuttia.
Kaadetaan papuseos uuniastiaan. Pilkotaan joukkoon kesäkurpitsa pieninä paloina, sekoitetaan joukkoon valkosipulinkynnet ja sulatetut ravunpyrstöt.
Ripotellaan päälle juustoraastetta.
Annetaan hautua uunissa 175 asteessa 30-45min.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Taskurapusalaatti

Raputeemalla jatkettiin tänäkin viikonloppuna. Meillä oli ihan hyvän kokoinen taskurapu tällä kertaa, jonka valkoisesta lihasta tehtiin avocado-parsa-salaatti netistä löydettyä ohjetta mukaillen. Alkuperäisessä ohjeessa tehdään 6 alkupala-annosta, me tehtiin kaksi pääruoka-annosta:
  • 200g keitettyä taskuravun valkoista lihaa
  • 2rkl silputtua tuoretta korianteria
  • 1 punainen chili pilkottuna
  • 1 limen mehu
  • 2 kourallista rucolanlehtiä
  • 1 avocado viipaloituna
  • 12kpl vihreää tankoparsaa paloiteltuna tai esim. kahteen osaan leikattuina
Ravunliha, limemehu, korianteri ja chili sekoitetaan keskenään. Jaetaan rucolanlehdet kahteen isohkoon annoskulhoon. Levitetään päälle kerroksittain avocadoa, parsaa ja rapua. Päälle vielä kastike:
  • 150g creme fraichea
  • 1 limen mehu ja raastettu kuori
  • 3rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
Kastikeainekset sekoitetaan keskenään, laitetaan kastike jääkaappiin viileään siksi aikaa kun kasataan salaatti.


Tämä toimisi varmasti hyvin myös esim. katkaravuilla.

torstai 11. elokuuta 2011

Rapujuhlat ja muuten vaan rapuja

Elokuu koitti ja niiden ihan oikeiden rapujuhlien aika. Ei päästy - ainakaan vielä - isäni rapupatojen ääreen, mutta miesystävä osti pari laatikkoa rapuja kaupasta, ja löysipä sieltä aterian kruunuksi kuningasravun raajankin. Tehtiin ravunlihan seuraksi (me kun ei paahtoleipiä syödä) muutama dippikin:
  • ihan vaan sulaa voita
  • aiolia (itse tehty)
  • creme fraiche -kastike silputuilla sardelleilla ja kapriksilla
Kaverina tietenkin Akvavit sekä rose-kuoharia.




Pari iltaa myöhemmin laitettiin illalliseksi välimeren ratatouillea (ihan pakastepussista) ja paistettiin vähän tiikeriravunpyrstöjä; näiden seuraksi miesystävä kehitteli toisenlaisen creme fraiche -kastikkeen, johon tuli
  • 1,5-2dl creme fraichea
  • limen raastettu kuori
  • puolikkaan limen mehu
  • rouhittua mustapippuria

tiistai 2. elokuuta 2011

Kreikan makuja

Viimein oltiin oikeasti Kreikassa, aitojen kreikkalaisten keittiöiden äärellä! Vietettiin miesystäväni ja tyttärensä kanssa kaksi viikkoa Tinoksella ja syötiin niin paljon niin hyvää kreikkalaista ruokaa! "Kotiin" ostettiin jääkaappi täyteen kalamata-oliiveja, kuivattuja mustia oliiveja, Tinos-juustoa, fetaa, kapriksia, isoja tomaatteja, vihreitä paprikoita, sitruunoita, limejä, kurkkua, ja toki vähän muutakin, kuten italialaista salamia ja mortadellaa ja ranskalaisia juustoja. Niillä elettiin päivät (paitsi tyttö useimmiten isänsä "kuuluisalla" tonnikalasalaatilla), ja iltaisin syötiin useimmiten jossain saaren toinen toistaan paremmista ravintoloista, kerran grillattiin ystävien kanssa ja kerran syötiin oikein aidossa kyläjuhlassa jossain vuorilla.

Tonnikalasalaatti:
  • 1prk tonnikalaa vedessä
  • puolikas sipuli silputtuna
  • n. 8cm pala kurkkua kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
  • pieni kourallinen kapriksia
  • amerikkalaista (sokeritonta) sinappia ehkä noin 1rkl
  • aitoa (sokeritonta) majoneesia ehkä noin 2rkl
Kyläjuhlissa tarjottiin kreikkalaista salaattia, kunnollista paksua valkosipulista tzatzikia, souvlakia, perunoita ja ohutta leipää. Kreikkalainen salaatti, ainakaan Tinoksen tapaan, ei sisällä salaattia ollenkaan vaan on:
  • isoja tomaatinpaloja
  • isoja vihreän paprikan paloja
  • isoja kurkunpaloja
  • kalamata oliiveja
  • kapriksia
  • punasipulia ohuesti siivutettuna
  • reilusti oliiviöljyä
  • fetaa isoina paloina

Grillausiltana tehtiin itse samanmoinen kreikkalainen salaatti herkullisten lampaankylkien (lamb chops) ja Tinos-makkaroiden seuraksi. Tinos-makkara on muuten kutakuinkin pelkkää lihaa (ei mitään jauhoja), mutta sisältää mausteena runsaasti fenkolinsiemeniä. Ja on grillattuna herkullista! Vielä parin päivän päästä kylmänäkin.



Tavernoissa syötiin mm. uunissa valmistettua vuohta (mureeta ja herkullista), grillattua mustekalaa, grillattuja ta psarakia ("pieniä kaloja", kuin neulamuikkuja), grillattua juustoa (ei halloumia vaan jotain muuta, olisiko fetaa), grillattua kalamarea, lamb chopseja, Tinos-makkaraa, kreikkalaista tai tomaatti-kurkkusalaattia (kuin kreikkalainen salaatti, mutta ilman fetaa), Hortaa (keitettyjä mitä tahansa vihreitä lehtiä, esim. pinaattia meikäläisittäin) munakoisoa kroketteina ja juuston ja tomaatin kanssa paistettuna, ja vaikka sun mitä muuta hyvää.


Kotona valmistettiin päivällistä vissiinkin kerran, tehtiin courgetteja - mozarella-täytettyjä kesäkurpitsan kukkia oliiviöljyssä paistettuina - sekä keitettiin jättikatkarapuja ja paistettiin kesäkurpitsanviipaleita.


Niin, ja yksi Kreikan herkuista oli tietenkin freddo cappucino!


Koko Kreikanmatka oli makuhermojen hivelyä! Ja kuitenkin niin terveellistä, ettei painokaan noussut yhtään, kuten yleensä reissuissa tuppaa aina käymään. Kymmenen pistettä Tinokselle :)