Polvito

Polvito on toinen Kanarialta tällä kerralla hihaan tarttunut juttu. Polvito on alunperin uruguailainen jälkiruoka, jota Kanarialla, tai ainakin Las Palmasissa paljon tehdään. Syötiin mutsin kanssa polvitot eräässä hauskassa paikallisten suosimassa ravintolassa nimeltä Bodegon y Biberon, ja päätin tehdä sellaisia kotonakin.
Googlettamalla polvito-reseptejä totesin, että a) niitä löytyy vain espanjaksi ja b) niitä on yhtä monta erilaista kuin on tekijääkin. Yhteistä niille kaikille on keksimurupohja, joka sidotaan Dulce de Lechellä sekä kerros jonkinlaista kreemiä, ja useimmissa oli jotain koristuksena, esim. marenkipaloja kuten siinä versiossa, jota söin siellä ravintolassa.
Erilaisia reseptejä katselemalla päädyin omaan versiooni, josta tuli kyllä kieltämättä aivan erinomaista, ensi yrittämällä!
Polvito on todella makeaa, joten se kannattaa tehdä varsin pieniin annosmaljoihin, joihin laitetaan (näilä ohjeilla saat annoksia koosta riippuen 6-8):

pohjaksi

• sekoitetaan murustettuja Digestive-keksejä ja
• karamelisoitua kondensoitua maitoa - voi laskea pari keksiä ja vajaan ruokalusikallisen karamelisoitua maitotiivistettä per annos, ja sekoittaa pohjan suoraan jokaisessa astiassa erikseen.

Tavallisesta kondensoidusta maidosta saa karamellia keittämällä purkkia tunnin ajan, mutta helpommalla pääsee, kun ostaa valmiiksi karamelisoitua versiota, jota olen nähnyt varsin monessa kaupassa jo pitkään.
pohjan päälle tulee kreemi:
sekoitetaan yhteen

• 2dl vispikermaa vatkattuna (huom! ei kuohukermaa vaan VISPIkermaa),
• 200g Philadelphia-juustoa
• karamelisoitua maitotiivistettä makeutukseksi, maun mukaan
• ja minä vielä maustoin aikuisten osuuden huoneenlämpöisellä Crema Catalana -liköörillä (maun mukaan)

ja jaetaan annoskippoihin.

Annokset kruunaa murustettu marenki. Marenkien koosta riippuen 1-3 marenkia murustettuna per annos.

Friteeratut munakoisotikut

Vietin viime viikon äitini luona Las Palmasissa. Enimmäkseen syötiin kotosalla sellaisia aika normaaleja juttuja, mutta kerran syötiin ihana merellinen tapas-lounas pienessä paikallisessa ravintolassa. Yksi ruokalajeistamme oli kanarialaiset friteeratut munakoisotikut.
Japanilaisilla on tempuransa ja kaipa muutkin ovat munakoisoa friteeranneet, mutta nämä tikut olivat kyllä kerrassaan mahtavan hyviä! Pehmeitä ja maukkaita! Mutsi tiedusteli niiden reseptiä, jonka tarjoilija auliisti kertoi, joten päätin tehdä niitä joku kerta kotonakin.
Joku kerta tuli jo tänään, kun sopivasti munakoisomme oli poissaoloviikkoni aikana kasvattanut kauniin isohkon hedelmän.
Kuorin munakoison, leikkasin kolmeen osaan ja pilkoin tikuiksi, n. 1x1 cm paksuisiksi.
Laitoin tikut likoamaan munamaitoon n. puoleksi tunniksi.
Kuumensin öljyä kattilassa ja pyörittelin munakoisotikkuja jauho-suola-seoksessa ennen öljyyn laittamista.
Keitin öljyssä, kunnes pinta sai hieman väriä.

Grillattuja latva-artisokkia

Tänä kesänä ei ollakaan juuri artisokilla herkuteltu, mutta kun sopivasti tuossa eräällä kauppareissulla niitä oli tarjolla, tartuttiin tilaisuuteen ja ostettiin pari kappaletta. Aiemminhan ollaan tehty niitä lähinnä keittäen, mutta eipähän ole grilliäkään ollut hetkeen.
Latva-artisokka pitää joka tapauksessa keittää ensin pehmeäksi, sitten vasta sen voi grillata. Eli puolitetaan latva-artisokat ja keitetään puolikkaita parikymmentä minuuttia kattilassa, jossa on paitsi pari litraa vettä, myös desin verran sitruunamehua.

Sen jälkeen puoliskoille ripotellaan tuoreeltaan rouhittua merisuolaa, ja sitten ne voikin laittaa grilliin, leikattu puoli alaspäin, ja grillailla kunnes ne ovat saaneet sopivasti grillattua pintaa.

Grillatun latva-artisokan päälle ripotellaan tuoretta silputtua oreganoa. Artisokat tarjoillaan itse tehdyn aiolin kanssa:

• muutama lusikallinen majoneesia
• pari teelusikallista murskattua valkosipulia (tai muutama kynsi tuoretta)
• loraus sitruunamehua
• muutama tippa habanerokastiketta (tai tabaskoa tms.)
• tuoreeltaan rouhittua suolaa ja mustapippuria

Grillatut suklaabanaanit

Viime sunnuntaina käytiin siskon luona grillailemassa. Systeri oli tehnyt todella hyvää retiisi-tzatzikia, jonka resepti pitää vielä kaivaa netistä. Sen seurana oli salaattia, paistettuja kesäkurpitsan kukkia, bataatti- ja porkkanatikkuja (jollain tapaa uunissa? valmistettu, myös à la sisko) sun muuta. Grillissä meillä oli broiskua ja makkaraa ja paprikaa, sekä kesäkurpitsaa ja munakoisoa suoraan meidän puutarhasta.
Jälkkäriksi oli jotain aivan uskomattoman makeeta herkkua: grillattuja suklaabanaaneja. Siis banaaneja, joihin oli leikattu viilto ja laitettu täytteeksi suklaapaloja (ja optionally maapähkinävoita).

Ja sitten grilliin, kunnes suklaa on sulanut.

Ja sitten lautaselle vaniljajäätelön kanssa. Wou!

Ruuanlaiton filosofiaa

[Originally published in System Failure for the Masses]

Mies aloitti päivän selailemalla keittokirjoja. Intialaista (josta kait ensimmäiseksi haki lime picklesin ohjetta, jotta tietää mitä seuraavaksi pitikään tehdä, kun limetit ovat nyt lionneet suolassa ja auringossa puolisentoista viikkoa), espanjalaista, italialaista... Kuka tietää mihin maihin ja sfääreihin tässä vielä päästään!

Aloin tässä vieressä istuessani, erilaisia ääneen luettuja reseptejä kuunnellessani miettiä, miten tylsää se olisi, jos joku aina tekisi ruuat minun - meidän - puolesta. Päättäisi mitä tänään syödään, valmistaisi sen ja kantaisi pöytään, ja minä vain istuisin valmiille.

Tiedän, nurinkurista! On ollut aika, jolloin vihasin ruuanlaittoa. Ja aika, jolloin tykkäsin siitä harvakseltaan, silloin kun sain toteutaa itseäni keittiössä arkiruuan väsäämisen sijaan. Ja aika, jolloin olin vain lopen kyllästynyt laittamaan ruokaa, kun joku tai kaikki valitti siitä kuitenkin. "Tässä on sipulia." "Mä en tykkää kalasta." "Mä en syö tomaattia." Olen myös paiskannut kauhan pöytään ja ilmoittanut olevani loppuviikon lakossa keittiöhommista, syökää mitä tahdotte, I don't care. Lakkoa on kestänyt ehkä loppupäivän.

Jossain vaiheessa pääsin yli ainakin ruuanlaiton vihaamisesta. Enimmäkseen suodatan nirsoilutkin, mutta kieltämättä ne välillä yhä käyvät hermoille. Luulen, että aina välillä tytöt käyttävät sitä suorastaan vallan välineenä. Tietävät tasan mistä naruista vetää, että äidiltä palaa ruokapöydässä pinna. Mikä lie siinäkin sitten niin hauskaa?

Enimmäkseen kuitenkin olen jo pitkään tykännyt tehdä ruokaa. Silloin kun olin yksin keittiöstä vastuussa, - ja edelleenkin tarpeen tullen - perusruoka enimmäkseen syntyi omasta päästä; ei siis aineksena vaan ideahautomona. Katson mitä kaapeista löytyy, mikä inspiraation sytyttää ja siitä se sitten lähtee. Yleensä lopputuloksena on jotain hyvää. Toisinaan lapsetkaan eivät valita ;)

Mieskin luo ruokia toisinaan samalla ajatuksella, mutta aika usein selaillaan noita erilaisia keittokirjoja, tai haetaan netistä ideoita houkutteleville raaka-aineille. Ja saatetaan viettää useampi tunti ruokaa valmistaen. Talvella keittiössä, kesällä ulkona puutarhapöydän ääressä ja grillaten (jollei sada). Ja kun rakkaudella ja hartaudella tehty ruoka on valmista ja istutaan syömään... nautinto on moninkertainen valmiina tarjottuun verrattuna!

Gourmet'n, herkullisen ruuan, makunautinnon, ei silti tarvitse olla monimutkaista, eikä sen takia tarvitse viettää tuntikausia kokkaamassa. Hyvä salaatti. Tomaatti-mozzarella-lautanen. Grillattu kala/liha. On lukematon määrä yksinkertaisiakin herkkuja! Asenne ratkaisee. Niin, ja raaka-aineet! Life is too short to eat shitty food.
Joskus mekin huitaistaan huiviin vaikkapa edellisen päivän tähteet keittiössä seisten. Silloin ei mustekalat tai intialaiset herkutkaan kovin kummoisilta tunnu. Mutta kauniisti katettu pöytä, ajatuksella mietitty menu, yhdessä kasattu ateria - arkikin voi tuntua juhlalta :)

Ei, en haluaisi kokkia. En haluaisi syödä ravintolassa joka päivä. Ruuanlaitto - suunnittelu ja toteutus yhtä lailla - on yhteinen harrastus, ei vaiva. Se on puoli ruokaa. Sitä paitsi, moniakaan meidän tekemiämme herkkuja ei edes saisi valmiina mistään tässä maassa! Ja nyt tämä oma puutarha, johon voi vain kävellä hakemaan raaka-aineita tekee nautinnosta vielä suuremman!

Ja välillä tytötkin osallistuvat ruuanlaittoon, tosikoinen etenkin, keskimmäinenkin monesti, esikoinen välittää aika vähät. Ehkä hänkin joskus sille lämpenee. Viimeistään kun tajuaa, että silloin saa juuri sitä mistä itse pitää ;)

Crab Rangoon

Crab rangoon, taskurapunyyttejä.

Löydettiin Tikkurilasta vietnamilainen ruokakauppa, joka myy kaikkea kivaa vietnamilaista ja yleisaasialaista, kuten riisipaperiin käärittyjä merenelävä-kevätrullia ja rapulastuja ja won ton -kuoria ja purkitettua taskurapua. Ja paljon muuta, mutta nämä (ja pari pussia aasialaisia snacksejä) löysivät tiensä meille kotiin ja eiliseen illallispöytään.

Uppopaistettiin siis päivälliseksi rapulastuja ja noita kevätrullia, ja tehtiin crab rangoonia eli taskurapunyyttejä.

Täyte, ainekset sekoitetaan yhteen:

• 2 prk taskurapua
• 220g tuorejuustoa
• 1rkl valkosipulimurskaa
• 1 kevätsipuli silputtuna
• 0,5tl Worchestershire-kastiketta
• 0,5tl soijaa

Won ton kuorten reunat sivellään vedellä, ruokalusikallinen täytettä asetetaan kuoren keskelle, reunat nostetaan ja rypytetään kiinni. Uppopaistetaan rapeiksi (meillä tosin ei ole uppokeitintä, hellalla ei lämpömihan riittänyt ja jäivät pehmeiksi, mutta hyviä ne oli silti!).

Tarjoillaan hapanimeläkastikkeen kanssa, ja ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä kylminä.