Reseptiarkisto

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Polvito

Polvito on toinen Kanarialta tällä kerralla hihaan tarttunut juttu. Polvito on alunperin uruguailainen jälkiruoka, jota Kanarialla, tai ainakin Las Palmasissa paljon tehdään. Syötiin mutsin kanssa polvitot eräässä hauskassa paikallisten suosimassa ravintolassa nimeltä Bodegon y Biberon, ja päätin tehdä sellaisia kotonakin.
Googlettamalla polvito-reseptejä totesin, että a) niitä löytyy vain espanjaksi ja b) niitä on yhtä monta erilaista kuin on tekijääkin. Yhteistä niille kaikille on keksimurupohja, joka sidotaan Dulce de Lechellä sekä kerros jonkinlaista kreemiä, ja useimmissa oli jotain koristuksena, esim. marenkipaloja kuten siinä versiossa, jota söin siellä ravintolassa.
Erilaisia reseptejä katselemalla päädyin omaan versiooni, josta tuli kyllä kieltämättä aivan erinomaista, ensi yrittämällä!
Polvito on todella makeaa, joten se kannattaa tehdä varsin pieniin annosmaljoihin, joihin laitetaan (näilä ohjeilla saat annoksia koosta riippuen 6-8):
pohjaksi
  • sekoitetaan murustettuja Digestive-keksejä ja
  • karamelisoitua kondensoitua maitoa - voi laskea pari keksiä ja vajaan ruokalusikallisen karamelisoitua maitotiivistettä per annos, ja sekoittaa pohjan suoraan jokaisessa astiassa erikseen.
Tavallisesta kondensoidusta maidosta saa karamellia keittämällä purkkia tunnin ajan, mutta helpommalla pääsee, kun ostaa valmiiksi karamelisoitua versiota, jota olen nähnyt varsin monessa kaupassa jo pitkään.
pohjan päälle tulee kreemi:
sekoitetaan yhteen
  • 2dl vispikermaa vatkattuna (huom! ei kuohukermaa vaan VISPIkermaa),
  • 200g Philadelphia-juustoa
  • karamelisoitua maitotiivistettä makeutukseksi, maun mukaan
  • ja minä vielä maustoin aikuisten osuuden huoneenlämpöisellä Crema Catalana -liköörillä (maun mukaan)
ja jaetaan annoskippoihin.
Annokset kruunaa murustettu marenki. Marenkien koosta riippuen 1-3 marenkia murustettuna per annos.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa ihan törkeen hyvältä ilman likööriä, mutta varmasti on makeeta. Katotaan saanko joskus aikaseks kokeilla:D

    VastaaPoista