Reseptiarkisto

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tonnikala-simpukka-salaatti

Salaatit ovat viime aikoina jääneet meillä vähän vähemmälle, mutta aina silloin tällöin yhä toki laitetaan ateriaksi herkullinen salaatti. Tänään oli sellainen päivä. Salaatti syntyi:
  • vuonankaalista, jota laitoin kulhon puolilleen
  • kahdesta tomaatista, jotka lohkoin ja asettelin kulhoon renkaaksi
  • pätkästä kurkkua, jonka halkaisin ja viipaloin tomaattien kaveriksi
  • oliiviöljystä, jota liruttelin edellisten päälle
  • kuutiosta itsetehtyä pestoa, mitähän se on, pari ruokalusikallista? levitin peston edellisten päälle
  • parista-kolmesta teelusikallisesta kapriksia, jotka sirottelin kulhoon
  • purkista tonnikalaa (vedessä), salaatin keskelle
  • reilusta parista desistä valkosipulivoissa kevyesti paistettuja simpukoita, jotka sirottelin tonnikalan ympärille ja vähän päälle
  • ripauksesta tai parista suolaa, pippuria ja kuivattua basilikaa
  • parmesan-lastuista
salaatti ennen parmesan-lastuja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti