Reseptiarkisto

maanantai 26. elokuuta 2019

Amerikkalaiset suolakurkut eli dill pickles

Yksi niistä jutuista, mitä mieheni kaipaa synnyinmaastaan on suolakurkut, joita ei ole maustettu maustepippurilla ja sokerilla vaan tillillä, valkosipulilla ja sinapinsiemenillä. Amerikkalaiset dill picklesit, tillisuolakurkut (koska suomalainen mieltää pikkelsin kurkkusalaatiksi, ja siitähän ei tässä suinkaan ole kyse). Viime syksynä jo säilöimme aika monta purkillista noita (minustakin itse asiassa parhaita ikinä) suolakurkkuja ja eilen teimme satsin lisää seuraavaksi vuodeksti. Edelliseltä vuodelta oli vielä jonkin verran kurkkuja jäljellä, mutta oli aika täydentää varastoa.

Tämä resepti tekee n. 12 4dl lasipurkillista viipaloituja suolakurkkuja.

Kurkkujen esikäsittely
  • n. 2.5kg avomaakurkkuja
  • jääpaloja
  • kylmää vettä
Pese kurkut huolella ja aset isoon kulhoon.
Kaada päälle puolisen litraa jääpaloja.
Täytä kulho kylmällä vedellä ja laita jääkaappiin yön yli. 

Ai miksikö? Jotta kurkuista tulee rapeita vielä säilömisen jälkeenkin!

Ennen suolaliemen keittämistä viipaloi suolakurkut (toki voit leikata ne juuri siihen malliin kuin haluat tai säilöä isommissa lasipurkeissa kokonaisina).

Suolaliemi
  • 14,5dl vettä
  • 2,5dl väkiviinietikkaa (10%)
  • 0,8dl suolaa
Kaada ainekset kattilaan, kiehauta.

Mausteet ja säilöntä (4dl)
  • 1tl korianterinsiemeniä
  • 1-2tl sinapinsiemeniä
  • 2-3 kruunutillin kruunua
  • 2-3 valkosipulinkynttä koosta riippuen
  • aavistuksen tulisten kurkkujen optio:1 pieni chili, jonka kylki on viilletty auki (esim. apache, lemon drop, rawits tms.)
Laita mausteet valmiiksi jokaisen lasipurkin pohjalle. 
Sullo kurkkuviipaleita purkkeihin sinne noin suuaukon alareunaan saakka. Älä laita liian täyteen.
Kauho liemi kurkkujen päälle niin että kurkut juuri ja juuri peittyvät. 


Kiehauta vettä isossa kattilassa niin että se yltää vähän yli lasipurkkien puolivälin, kun asetat ne varovasti veteen, sen verran kuin kattilaan kerralla mahtuu.
Keitä purkkeja n. 15 min. tai kunnes kurkut alkavat vaihtaa väriä.
Nostele purkit varovasti jäähdytysritilälle. 
Kierrä kannet tiukasti kiinni. Ne kannattaa tarkistaa ja tarvittaessa kiristää pari kertaa ensimmäisen kiristyksen jälkeen.
Anna jäähtyä kokonaan. Kannet vetäytyvät kuopalle, jos säilöntä on onnistunut.


Huom! Käytä lateksihansikkaita tms. jottei purkkeihin pääse bakteereja!
Sterilisoi purkit ennen käyttöä höyryuunissa 150 asteessa 10min. tai normaaliuunissa 175 asteessa 15min.
Käytä vain aiemmin käyttämättömiä kansia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti