Reseptiarkisto

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mehevä feta-pinaattipiirakka

Sisko pyysi tekemään avuksi jotain suolaista siskontyttöni 1-vuotissynttäreille. Muistelin feta-pinaattipiirakan saaneen varsin hyvän vastaanoton tosikoisen kymppi-bileissä, joten ajattelin tehdä sellaisen näihinkin juhliin. Paitsi että tein siitä tällä kertaa vielä paremman! Mehevämmän ja vielä herkullisemman :)
Pellillinen piirakkaa:
Pohja
  • 200g Philadelphia-juustoa
  • 200g voita
  • 4dl vehnäjauhoja
Ainekset nypitään yhteen ja laitetaan taikina palloksi jääkaappiin pariksi tunniksi. Kaulitaan leivinpaperille, siirretään uunipellille.
Täyte
  • 650g pakastepinaattia sulatetaan, vesi valutetaan pois, ja levitetään pohjan päälle
  • 200-240g fetaa paloitellaan kuutioiksi ja levitetään pinaatin sekaan

  • 4dl ruokakermaa,
  • 2dl creme fraichea ja
  • 3 kananmunaa sekoitetaan kulhossa ja lisätään
  • mustapippuria maun mukaan
Seos kaadetaan fetan ja pinaatin päälle. Tiputellaan päälle vielä halkaistuja kirsikkatomaatteja n. 1dl mozzarella-raastetta.
Uuniin 175-200 asteeseen 45-50 minuutiksi, kunnes pinta on saanut vähän väriä.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Courgettes - kesäkurpitsan kukkia

Meillä on tänä kesänä, ensimmäisenä kesänä tässä talossamme, fantastinen puutarha. On ollut ihana tehdä salaatteja pinaatista, salaatista, yrteistä jne. ihan oman maan antimia poimien. Tomaatit ja kurkut vielä kypsyvät, samoin kuin useimmat muutkin varsinaiset maan hedelmät, kesäkurpitsatkin, mutta kesäkurpitsasta napsasimme jo toissapäivänä ensimmäiset kukat ruuaksi (huomaa kuitenkin, että kukkia on syytä ottaa vain "ukkokukista" ja kypsistä kesäkurpitsoista, muuten hedelmä nahistuu eikä kasva kunnolla). Ne ovatkin kesäkurpitsan paras osa!
Täytin nuo neljä kukkaa fetajuustolla ja laitoin pannulle öljyyn paistumaan korkealla lämmöllä. Ne saavat ihanan rapean pinnan. Ja sitten herkuteltiin niillä, muun torstai-illan aterian osana.



maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kreikkalaisittain täytetyt suippopaprikat

Mies keksii kaikenmoista usein ihan vaan nähdessään kaupassa jotain, mikä pistää ideat liikkeelle. Eilen tällaisen inspiraation aiheuttivat vihreänkeltaiset suippopaprikat, jotka sitten kotona täytettiin (pehmeällä täysrasvaisella oikealla) fetalla, kapriksilla ja pilkotuilla aurinkokuivatuilla tomaateilla. Siis ihan vaan täytteitä vuoron perään muutamana "kerroksena" paprikoiden sisään. Ja sitten paprikat grillattiin, tietenkin.
Luultavasti kokonaisuuden olisi kruunannut kirsikkatomaatti jokaisen paprikan suulla. Nyt täytteitä vähän pääsi karkailemaan grilliin.
Lisäys 29.6.2013
Tehtiin eilen näitä täytettyjä kreetalaispaprikoita uudemman kerran näin heti perään, kun olivat niin hyviä. Tällä kertaa tosiaan lisättiin ne tomaatit paprikoiden suulle, ja piikattiin ne coctail-tikuilla kiinni. Ja se toimi todella hyvin grillatessa!

Grillattua ankkaa kaktusviikuna-marinadilla

Juhannuspäivän illallisella grillattiin vaihteeksi ankkaa. Ja jottei aina oli samanlaista, poimittiin hyllystä joskus jo taannoin ostettu kaktusviikunahillo kastikkeen/marinadin pohjaksi. Netistä löytyi palkintojakin voittanut resepti, jota vähän tapamme mukaan muunneltiin omaan makuun (vielä) paremmin sopivaksi.
  • 250ml chilikastiketta (me käytettiin Heinzin versiota)
  • 250ml ketsuppia (Heinz)
  • 175ml kaktusviikunahilloa
  • 60ml hunajaa
  • 2,5ml nestemäistä savua (liquid smoke)
  • 5ml chilijauhetta
  • 5ml sinappijauhetta
  • 5ml rouhittua mustapippuria
  • 5ml paprikajauhetta
  • 5ml valkosipulimurskaa
  • 5ml suolaa
  • oliiviöljyä tarpeen mukaan
  • tuoretta silputtua persiljaa
Oliiviöljyä ja persiljaa lukuunottamatta ainekset sekoitetaan kattilassa ja annetaan kiehua hiljaa 1-2 tunnin verran, kunnes on aika paksua. Lisätään oliiviöljyä loraus tai pari, sekoitetaan joukkoon persiljaa.
Voidellaan ankanpalat kastikkeella ennen asettamista grillile ja tarpeen mukaan pitkin grillaamista.
Kastiketta voi lisätä vielä lautaselle annoksen päälle.

Suklaavanukastorttu

Me suomalaiset uskomme olevamme piirakka/kakkumestareita, mutta ainakin henkilökohtaisesti joudun tavan takaa toteamaan, että valtaosa minunkin perheessäni sukupolvelta toiselle kulkeneista resepteistä vaan kalpenee niiden mehevien herkkujen rinnalla, joita tuo amerikkalainen mieheni loihtii.
Tällä kertaa mies sai päähänsä, että meidän pitää tehdä Juhannuspäivän ankka-aterian jälkkäriksi suklaavanukastorttu. "Että mikä? Vanukastorttu?" "Niin, chocolate puddng pie." "Mutta eikös se vanukas valu siitä tortun päältä pois?" "Se jähmettyy jääkaapissa. Odotahan vaan, se on herkullista!" Ei epäilystäkään...
Resepti löytyy netistä, www.justapinch.comin reseptiarkistosta. Me ei käytetty tuon ohjeen mukaista pohjaa tosin, vaan tehtiin se vanha tuttu helpoista helpoin keksimurupohja (60g sulaa voita, 10 murustettua Digestive-keksiä sekoitetaa voihin; vuoka tällä kertaa n. 23cm läpimitaltaan). Tässä vielä täytteen ohje suomennettuna (ja tuotahan nyt voisi syödä ilman piirakkaakin, kiposta):
  • 1,2dl kaakaojauhoa,
  • 2,5dl sokeria,
  • 0,8dl maissitärkkelystä ja
  • 1tl suolaa sekoitetaan isohkossa kattilassa
  • 7,2dl maitoa valutetaan vähitellen kattilaan kuivien aineiden sekaan, sekoittaen samalla kunnes seos on tasainen
  • keitä jatkuvasti sekoittaen kunnes seos kiehuu, anna kiehua 1 minuutti
  • siirrä kattila levyltä ja sekoita joukkoon
  • 3rkl voita ja
  • 1,5tl vaniljauutetta
Kaada piirakkavuokaan keksimurupohjan päälle, anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli.
Torttu on parhaimmillaan oltuaan jääkaapissa jo parikin päivää, mutta kyllä sitä syödä kelpaa samanakin päivänä ;) Päälle kannattaa vispata vaniljasokerilla maustettua kermaa.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Intialainen jauhelihapata

Alkuperäinen resepti tälle intialaiselle aterialle, joka valmistettiin eräänä vilpoisempana kesäiltana hyödyntäen oman Medina-chilikasvimme ensimmäisiä paprikoita, löytyy hyllyssämme seisovasta intialaisesta keittokirjasta. Alkuperäisessä reseptissä käytetään lampaanlihaa paloina, mutta meillä sattui olemaan lampaan jauhelihaa, joten muunnettiin reseptiä hieman.
  • ruskistetaan 400-450g lampaan jauhelihaa kokonaisena könttänä, pilkotaan melkein kypsäksi paistettuna isohkoiksi paloiksi
  • sulatetaan 275g vihreitä papuja, pilkotaan muutaman senttimetrin pätkiksi
  • 2rkl öljyä kuumennetaan syvässä pannussa
  • 1 keskikokoinen sipuli leikataan renkaiksi ja paistetaan öljyssä kullanruskeaksi
  • 1tl murskattua inkivääriä,
  • 1tl murskattua valkosipulia,
  • 1tl chilijauhetta,
  • 1,25tl suolaa,
  • 0,25tl jauhettua kurkumaa ja
  • 2 pilkottua tomaattia sekoitetaan keskenään ja lisätään sipulien kanssa pannuun, paistetaan 5-7min
  • lisätään pannuun jauhelihapalat
  • kaadetaan pannuun vettä niin että ainekset melkein peittyvät, keitetään n. 20min (tai kunnes suurin osa vedestä on poistunut)
  • lisätään pannuun virheät pavut sekä
  • 1 punainen paprika pilkottuna,
  • 1-2tl kuivattua korianteria ja
  • 2 tuoretta vihreää chiliä pilkottuna, ja keitetään vielä 7-10 min