Reseptiarkisto

maanantai 26. joulukuuta 2016

Älyttömän hyvä lasagne

Mies on monesti puhunut legendaarisesta lasagnestaan, mutta koska kumpikin ollaan vuosikaudet oltu vähä-hiilarisella ruokavaliolla, ei lasagne oikein ole mahtunut elämäämme. Nyt mies sai päähänsä, joskus tuossa joulun alla, että tässä joulun aikaan voitaisiin viimeinkin yksi lasagne kokata. Tänään hän haki tarpeet ja ryhdyimme toimeen.

Liha-tomaattikastike
  • 550-600g chorizomakkaroita kuorittuna ja silputtuna
  • ½ isoa punasipulia pilkottuna
  • 2rkl valkosipulimurskaa
  • 1tlk tomaattimurskaa
  • 2tlk tomaattisosetta (paseerattu tomaatti)
  • 2rkl kuivattua basilikaa
  • 2rkl kuivattua persiljaa
  • 1tl sokeria
  • suolaa maun mukaan
Ruskista sipuli, valkosipuli ja chorizo korkeareunaisessa leveässä paistokasarissa, kunnes chorizo saa vähän väriä. Valuta pois ylimääräinen rasva.




Sekoita pannulle tomaattimurska ja -sose sekä basilika, persilja, sokeri ja suola. 
Anna hautua miedolla lämmöllä noin 15min.



Juustokastike
  • 500g ricottajuustoa
  • 1,5dl parmesanraastetta
  • 2rkl kuivattua persiljaa
  • 2rkl kuivattua oreganoa
  • 2tl suolaa
Sekoita ainekset yhteen sillä välin kun tomaattikastike hautuu.



Lisäksi
  • lasagnelevyjä
  • 3dl mozzarellaraastetta
  • 1,5dl paremesanraastetta
Keitä lasagnelevyjä 6-8min. Valuta vesi kattilasta.

Kokoa lasagne voideltuun uunivuokaan. Peitä pohja levyillä, levitä päälle kolmannes liha-tomaattikastikkeesta, levitä sen päälle puolet juustokastikkeesta, ripottele päälle puolet mozzarella-raasteesta. Kasaa toinen kerros samalla tavoin. Päällimmäisen pastakerroksen päälle levitä loppu liha-tomaattikastike ja parmesanraastetta.



Paista lasagnea uunissa (175 astetta) n. 45min. 


lauantai 24. joulukuuta 2016

Pinaatti-quorn-lasagne

Esikoiseni on vege (täsmälleen ottaen lacto-ovo-vege). Kysyin häneltä, mitä haluaisi joulupöytään (joka meillä oli jo torstaina nuorison ollessa joulun tänä vuonna toisilla vanhemmillaan), muiden syödessä kaloja ja kinkkua. Pyysi kasvislasagnea, täsmemmin ottaen sellaista, missä on quorn-"mömmöä" ja pinaatti-"mömmöä". Sävelsin siis sellaisen (puolikkaan) version ihan perinteisen lasagne-reseptin pohjalta.



Quorn-kastike:

  • 200g quorn-rouhetta (tai soijarouhetta)
  • 1tl valkosipulimurskaa
  • 1tlk (400g) tomaattimurskaa 
  • oreganoa
  • suolaa
  • ½ kasvisliemikuutiota
  • mustapippuria
  • sipulijauhetta 
Pinaatti-juustokastike
  • 200g pakastepinaattia
  • 100g mozzarellaraastetta
  • 4dl täysmaitoa
  • valkopippuria
  • suolaa
  • 2rkl Maizena-suurustetta
Lisäksi
  • lasagnelevyjä
  • raejuustoa
  • juustoraastetta pinnalle
  • voita vuoan voiteluun
Sulata pinaatti mikrossa. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Ruskista quorn ja valkosipulimurska tilkkasessa oliiviöljyä. Mausta sipulijauheella, oreganolla ja mustapippurilla. Kaada tomaattimurska kattilaan, sekoita. Murskaa joukkoon puolikas kasvisliemikuutio. Anna hautua hiljaisella lämmöllä n. 15min. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita.

Valmista pinaatti-juustokastike quorn-kastikkeen hautuessa. Kaada ensin maito kattilaan ja sen jälkeen pinaatti. Kuumenna, kunnes maito on kiehumispisteessä. Lisää juustoraaste ja mausteet sekä sekoita joukkoon suuruste. Anna porista hiljalleen 5-10min. 

Voitele uunivuoka kauttaaltaan voilla ja aseta pohjalle lasagnelevyjä (tähän pieneen lasagneen käytin sellaista lasista vuokaleipävuokaa, jonka pohjalle tuli vain yksi levy ja kerroksia tuli useita). Peitä levyt quorn-kastikkeella, kauho pinaatti-juustokastiketta päälle noin kolmannes kastikkeesta. Ripottele raejuustoa päälle. Levitä toinen kerros levyjä päälle ja toista kunnes kastikkeita ei enää ole. Päällimmäisten lasagnelevyjen päälle riittää pinaatti-juustokastike ja sen päälle juustoraaste kuorrutukseksi. 

Paista 200-asteisessa uunissa 30-40min. tai kunnes juustokuorrute on saanut kauniin ruskean värin.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Munatoti (eggnog)

Eggnog eli munatoti kuuluu niihin juttuihin, joita näkee leffoissa ja joista lukee kirjoissa, mutta jotka ei kuulu tähän suomalaiseen ruoka/juomaperinteeseen mitenkään. Siksipä olen sitäKIN, monen muun ohessa, jo pitkään halunnut päästä maistamaan, kokeilemaan.

Itse asiassa näiden suomenkielisten totien - rommi- ja munatoti - ero on ollut minulle vähän hämärän peitossa, kunnes asian tässä googlasin. Rommitoti on siis hot toddy - sitruunatee, hunaja ja tujaus rommia - ja eggnog on tämä jouluinen munatoti, johon voi käyttää bourbonia tai rommia tms.

Eilen mies toi kaupasta munatoti-tarpeet, ja sain viimeinkin munatotini. Paljon ei tarvinnut eilen sitten syödäkään, kun illan mittaan lipitteli tuota proteiinijuomaa. Kermaa, täysmaitoa, kananmunaa, sokeria... Hyväähän se oli kuin mikä!

Noin litraan munatotia tarvitaan:
  • 4 munankeltuaista
  • 0,5dl sokeria + 1rkl sokeria
  • 5dl täysmaitoa
  • 1,5dl kermaa
  • 1dl tummaa rommia
  • 1tl muskottipähkinää jauhettuna
  • 1tl vaniljauutetta
  • 4 munanvalkuaista
  • 2 kanelitankoa

Keltuaiset vatkataan vaaleiksi, 0,5dl sokeria vatkataan vähän kerrassaan joukkoon. 
Maito, kerma ja rommi sekoitetaan joukkoon.
Vatkataan sekaan muskottipähkinäjauhe ja vaniljauute.
Vatkataan toisessa kulhossa valkuaiset ja 1rkl sokeria kovaksi vaahdoksi. 
Sekoitetaan valkuaisvaahto toiseen seokseen.
Kaadetaan toti kannuun, pudotetaan totiin kanelitangot ja laitetaan kylmään. 
Tarjoillaan kylmänä.



maanantai 28. marraskuuta 2016

Tänään ratatouille, eilen osterikeitto

Toisinaan reseptejä etsitään netistä, toisinaan ne syntyy omasta päästä. Viime päivinä on mies ollut kulinaristisella päällä vaihteeksi ja keitellyt keitoksia keittiössä. Perjantaina (ei siis oikeasti eilen) syntyi osterikeitto (minun toiveestani); tosin jo toista kertaa mies sitä teki. Tänään oli vuorossa ratatouille jättikatkaravunpyrstöillä.

Ollaan vuosia sitten monesti tehty vastaavaa käyttäen Finduksen valmista pakasteratatouillea, joka oli oikein hyvää, mutta sitä ei enää aikoihin ole saanut. Kysyin mieheltä: "What took you so long?" kun ei ollut aiemmin tätä tehnyt, mutta sain vastaukseksi vain olankohautuksen. Ratatouillen itse asiassa miehen ohjeilla valmisti seiskaluokkalaisemme, joka ei tosin edes maustamista varten itse halunnut tätä maistaakaan, vaikka tehdä halusikin. Ehkä joskus aikanaan osaa arvostaa... Oppiipahan tekemään siitäkin huolimatta!



Ratatouille jättikatkaravunpyrstöillä
  • 1 kesäkurpitsa
  • leveän kasarin pohjan peitoksi rypsiöljyä
  • 2tl valkosipulimurskaa
  • 2rkl kuivattua basilikaa ja 2rkl kuivattua oreganoa
  • 1 keltainen, 1 punainen, 1 virheä paprika,
  • 2tl suolaa 
  • 2tl rouhittua mustapippuria
  • nippu kevätsipuleita
  • 2tl chilijauhetta
  • 4 luumutomaattia pilkottuna
  • paistellaan keskilämmöllä sekoittaen parin minuutin välein, kunnes kurpitsat ja paprikat ovat pehmeitä, muttei mössöä, neste enimmäkseen sakeutunut
  • ½kg kypsiä jättiravunpyrstöjä
Kesäkurpitsa, paprikat, kevätsipulit ja tomaatit leikataan suunnilleen samankokoisiksi paloiksi (kesäkurpitsa pitkittäin neljään osaan ja sitten noin 1cm paksuisiksi siivuiksi). 
Kuumennetaan rypsiöljy leveässä kasarissa tai korkeareunaisessa paistinpannussa. 
Kesäkurpitsa kaadetaan kasariin ja paistetaan keskilämmöllä, välillä käännellen n. 5min. 
Sekoitetaan joukkoon valkosipulimurska ja paistetetaan muutama minuutti ennen kuin lisätään kasariin basilika ja oregano. 
Sekoitetaan ja paistetaan jälleen muutama minuutti ja lisätään sitten kasariin paprikat, suola ja pippuri. 
Muutaman minuutin kuluttua sekoitetaan joukkoon kevätsipuli ja chilijauhe.
Sekoitetaan joukkoon tomaatit ja paistetaan kunnes soseutuvat.
Käännetään lämpö matalammalle ja paistetaan tiheästi sekoitellen kunnes kurpitsa ja paprika on pehmeitä muttei vielä mössöä ja neste on sakeutunut. 
Lisätään kasariin jättikatkaravunpyrstöt, sekoitetaan ja kuumennetaan.



Osterikeitto
  • 4 banaani-shalottisipulia pilkottuina
  • 250g voita
  • 2tlk ostereita liemineen (ostettiin Hakaniemestä ViiVoanista, tähän mennessä ainoa paikka, josta niitä on löydetty)
  • 4dl kuohukermaa kattilaan
  • 2-3rkl tuoreita timjaminlehtiä
  • 1tl rouhittua mustapippuria
  • 1tl suolaa
  • 6dl punaista maitoa
Sulatetaan 150g voita kattilassa.
Pilkotut shalotit kuullotetaan hitaasti kunnes ne ovat  läpikuultavia ja pehmeitä.
Kaadetaan kattilaan 2tlk ostereita liemineen. Keitellään, kunnes keitos kiehuu.
Sekoitetaan joukkoon 2dl kermaa.
Riivitään tuoreesta tai vastikään kuivatusta timjamista lehdet ja sekoitetaan kattilaan (jos sekaan joutuu oksia, poimi pois).
Kiehautetaan ja lisätään toiset 2dl kermaa.
Maustetaan mustapippurilla ja suolalla, annetaan kiehahtaa.
Kaadetaan joukkoon 6dl punaista maitoa ja lisätään loppu voi (100g).
Keitellään matalalla lämmöllä hiljalleen välillä sekoittaen (huolehdittava ettei pala pohjaan kiinni yhtään) kunnes neste on paksua ja sitä on n. 1l.


lauantai 15. lokakuuta 2016

Paprika-herkkusienipiirakka

Aika nopea ja vegellekin kelpaava (ei tosin vegaanille ilman jotain maitotuote/kananmunakorvikkeita) suolainen herkku, jota tänään laitoin, kun oli tulossa vieraita iltapäivästä noin lounasaikaan.

Piirakan pohja:

  • 200g smetanaa/creme fraichea
  • 200g voita
  • 3,5dl vehnäjauhoja
  • 0,5dl mozzarellaraastetta
Nypitään pohja yhteen, levitetään n. 30cm piirakkavuokaan ja esipaistetaan uunissa 180 asteessa (kiertoilma; tavallinen 220 astetta) n. 10min.

Täyte:

  • 1,5 paprikaa pilkottuna - eri värisistä saa kivasti sekä väriä että vähän makuvivahteita piirakkaan, esim. tänään pilkoin piirakkaan puolikkaan keltaisen, puolikkaan punaisen ja puolikkaan oranssin paprikan
  • 1tlk (290g) herkkusieniviipaleita kevyesti paistettuna
  • 2dl kermaviiliä
  • 1 kananmuna
  • suolaa, mustapippuria, yrttisekoitusta maun mukaan
  • 1dl mozzarellaraastetta
Levitetään paprikapalat ja paistetut herkkusieniviipaleet esipaistetulle piirakkapohjalle. Ripotellaan päälle vähän suolaa Sekoitetaan loput ainekset yhteen ja kaadetaan vuokaan levittäen se kaikkialle. Paistetaan 180 asteisessa (kiertoilma; tavallinen 220) uunissa n. 25min. tai kunnes pinta on saanut väriä.



keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Lehtitaikina-pizzarengas

Mies kutsuu minua mainosten uhriksi. Be as it may, tämäkin facebookista poimittu hyvin epäterveellinen herkku oli hyvää. Vähän erilainen ja vähän vielä rasvaisempi pizza, lehtitaikina-pizzarengas. Muuntelin omaan makuuni sopivaksi Thrillistin reseptistä.

Tarvitset

  • paketin lehtitaikinalevyjä
  • pizzakastiketta; Barillan tms. tomaattikastike pastalle käy oikein hyvin jos ei itse halua keitellä
  • mozzarella-raastetta
  • cheddar-raastetta
  • pizzan täytteet - itse laitoin täytteeksi paistettuja herkkusieniä ja auramurua
  • oreganoa
  • ranch- (tai blue cheese tai valkosipuli tms.) -kastiketta tai creme fraichea dippikastikkeeksi
Lehtitaikinalevyt sulatetaan, kaulitaan ohuiksi ja leikataan poikittain puoliksi ja sitten kolmioiksi. Asetellaan kolmiot renkaaksi.

Levitetään renkaan päälle pizzakastiketta ja mozzarellajuustoa ja täytteet.

Käännellään taikinakolmioiden ulkokulmat täytteiden päälle ja puristetaan kiinni sisäkulmiin.



Voidellaan rengas kananmunalla ja levitetään päälle pizzakastiketta, cheddaria ja oreganoa.

Paistetaan uunissa 180C (kiertoilma, tavallinen uuni 220C) noin 20min. Levitetään päälle mozzarellaraastetta ja laitetaan uuniin vielä n. 10 minuutiksi kunnes pinta on kauniin kullanruskea.




Leikataan paloiksi ja dipataan kastikkeeseen.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Flunssapäivän kanakeitto

Amerikkalaiset vannovat kanakeiton nimeen, kun joku sairastaan. En tiedä onko se vain sitä comfort foodia vai uskovatko sillä olevan maagisia parantavia voimia. Niin tai näin, monien sukupolvien verran isoäitejä ei voi olla väärässä, jotain siinä kanakeitossa on. Voin todistaa ihan itsekin. Söin itse tehtyä kanakeittoa (vs. pussista kaadettu jauhe) ja oloni on jo parempi kuin se oli ennen keittoa.

Tämä keitokseni on sarjassamme mitä kaapista löytyi ja summittaisesti tehty , eli

  1. Keittelin grillattuja kanafilefilepaloja (tässä sopassani oli neljä sellaista pientä fileepalaa, "sisäfileetä", ei siis kokonaisia rintafileitä) ihan matalalla lämmöllä pienessä määrässä vettä (ehkä pari desiä) kolmisen tuntia (sillä välin kun nukuin ;) )
  2. Hienonsin ne puukauhalla
  3. Lisäsin nestettä reilusti (niin että soppaa oli suunnilleen kattilan 5dl-merkkiin)
  4. Maustoin Nature's Seasonsilla (pääpiirteittäin sekoitus hienonnettua valko- ja mustapippuria, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta, suolaa, ehkä jotain yrttejä/selleriä/tms. hienona jauheena) ja hippusella lisäsuolaa
  5. Lisäsin kourallisen kuivattua sipulia ja vähän Maizena-suurustetta. 
  6. Jätin vielä matalalle lämmölle hautumaan ja läksin koirien kanssa ulos vartiksi. 
  7. Palattuani oli soppa valmis ja herkullinen! 


lauantai 10. syyskuuta 2016

Enchiladas

Tacot ja fajitakset ovat normaali osa ruoka-kiertoamme, mutta enchiladoja tehtiin eilen ensimmäistä kertaa. Tai siis minä tein, mies on niitäkin tehnyt toki aiemminkin. Nyt meillä "sattui olemaan" töllki jos toinenkin valmiita refried papuja, joista ajatus syntyi.

Enchiladas (6 kpl):

  • 6 keskikokoista maissitortillaa (vehnäkin käy, mutta maissi on oikeaoppisempi vaihtoehto)
  • 400g jauhelihaa - ruskistetaan pannulla ja maustetaan taco-mausteseoksella
  • 2tlk (à n. 400g) refried papuja (tai vastaava määrä itse tehtynä *) kuumennetaan pannulla
  • Jalapeno-viipaleita (tuoreita tai tölkistä)
  • 1 annos enchilada-kastiketta**
  • 6-7 viipaletta oranssia cheddaria
Kokoa enchiladat uunivuokaan: levitä tortilloiden keskelle papumössöä ja jauhelihaa, kääräise rullaksi ja aseta rullat vierekkäin uunivuokaan liepeet alaspäin. 

Ripottele tortillarullien päälle jalapenoviipaleita ja kaada enchilada-kastike päälle. Levitä kastike niin että menee reunoille ja valuu vuoan pohjalle asti. Paista uunissa (kiertoilma 180 astetta) n. 10-15min. tai kunnes pinta alkaa paistua. Levitä päälle cheddar-viipaleet ja paista vielä uunissa n. 5min. kunnes juusto on kokonaan sulanut.


Tarjoile kermaviilin tai ranskankerman kanssa.


*) Refried beans


  • 2 tölkkiä (à n.400g) pintopapuja tai vastaava määrä kuivattuja pehmeiksi keitettynä
  • 2rkl ruokööljyä
  • 2tl valkosipulimurskaa
  • 1tl jauhettua kuminaa
  • 1tl chilijauhetta
  • suolaa maun mukaan
  • 2rkl limemehua
Kuumenna öljy pannulla. Lisää valkosipulimurska ja kuullota hetki. Lisää pavut, kumina, chilijauhe ja suola. Sekoita hyin. Kun seos on kuumaa, murskaa pavut survimella. Sekoita joukkoon limemehu.

**) Enchilada-kastike
  • 500g tomaattimurskaa
  • 2rkl vehnäjauhoja
  • 1dl ruokaöljyä
  • 1rkl chilijauhetta
  • ½tl kuminajauhetta
  • ½tl valkosipulijauhetta
  • ½tl sipulijauhetta
  • ½tl suolaa
Kuumenna öljy kattilassa. Sekoita öljyyn venhäjauhot ja chilijauhe ja anna tuuvota n. minuutti. Kaada kattilaan tomaattimurska ja mausteet. Sekoita ja kuumenna 1-2min. 

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kultaotsa-ahven suolapedillä

Tiettävästi ranskalaiset tykkäävät valmistaa kalaa suolapedillä. Itse en sitä ollut ennen kokeillutkaan, mutta varmasti tehdään toistekin. Eilen ei oikein ollut grillaussää, joten kultaotsa-ahvenet piti valmistaa uunissa ja mies valitsi tämän suolaisen maukkaan tavan.

Uuni: 250C, grillausvastus

Kala(t) sivellään molemmin puolin oliiviöljyllä ja täytetään sitruuna- ja limeviipaleilla sekä muutamalla tuoreella timjaminoksalla.

Uuniastian pohja peitetään merisuolalla ja kalat asetetaan suolapedin päälle.


Laitetaan kalat uuniin keskivaiheille (ts. siten, että kalojen pinta on keskivaiheilla) ja paistetaan n. 15min. Käännetään kalat ja paistetaan toiselta puolelta n. 15min.




Kalan kastikkeeksi käy erinomaisesti lime-aioli:

  • n. 1,5dl majoneesia
  • n. 1rkl limemehua
  • n. 2tl valkosipulimurskaa
  • n. 0,5tl chilikastiketta
  • ripaus suolaa
  • ripaus limepippuria
Se rapea nahka, tuon aiolin kanssa, niin hyvää!


P.S. Meillä oli aterialla vielä raikas korianterilla maustettu guacamole.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Low-carb jyväsämplylät

Rakastan jyväistä leipää. Ja nämä jyväsämpylät ovat mitä parhaimpia, sen lisäksi että menevät vähä-hiilariseen ruokavalioon(i).
  • 2 kananmunaa
  • 1dl juustoraastetta
  • 2rkl auringonkukansiemeniä
  • 2rkl kurpitsansiemeniä
  • 2tl pellavansiemeniä
  • 1rkl ruislesettä
  • 1,25dl soijajauhoa
  • ripaus suolaa
  • 1,5tl leivinjauhetta

Muut ainekset paitsi leivinjauhe sekoitetaan yhteen. Annetaan turvota 15min. Lisätään leivinjauhe. Sekoitetaan, muttei vaivata. Nostellaan lusikalla leivinpaperille. Uuni 200 astetta (kiertoilma 180) n. 10min.



sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Hiilariton pizzapohja

Tässä kun nyt vietän sokeritonta kuukautta, olen entiestä natsimpi valkoisten hiilareiden suhteen muutenkin. Eilen tein perheelle pizzaa, ja mieli teki tehdä lätty itsellekin, googlasin vähän vaihtoehtoja hiilarittomalle pizzapohjalle. Sellainen leipämäinen (kuten ne hiilarittomat sämpylät, joita toisinaan teen) olisi yksi varteenotettava vaihtoehto, mutta kotona ei ollut tarpeeksi juustoraastetta sekä siihen että pizzan päälle. Päädyin tekemään tällaisen tuorejuustopohjaisen hiilarittoman muttei todellakaan kalorittoman lätyn (n. 30cm halkaisijaltaan):
  • 200g Philadelphia-tuorejuustoa
  • 2 kananmunaa
  • 0,5dl parmesan-raastetta 
  • ripaus suolaa
  • ripaus valkosipulijauhetta
  • ripaus mustapippuria
Ainekset vatkataan yhteen käsivatkaimella ja seos kaadetaan n. 30cm läpimittaiseen uunivuokaan. Paistetaan uunissa 220 asteessa (180 kiertoilmauunissa) 10-15min. kunnes pinta on vähän ruskea ja koostumus kiinteä. Annetaan jäähtyä noin 15min. ennen kuin laitetaan pizza-toppingit päälle.

Sen jälkeen pizzan voi koota ihan normaalisti ja paistetaan uunissa normaali-pizzan tapaan (12-15 min. 220/180 asteessa, eli kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän väriä).

Viimeinen pala menossa,
 kylmänä (seuraavana päivänä)

lauantai 14. toukokuuta 2016

Grillataan Tomahawk

Tomahawk-ribeye-pihvit ovat kaupoissa, olivat jo viime kesänä. Ihan parasta grilli-lihaa! Mies on niitä grillaillut jo viime kesänä ja tänään on menossa tämän vuoden kolmas (brunssiksi aurinkomunien kanssa!). Aika tehdä prosessista blogipostaus.



Tomahawkeja saa aika erikokoisina. Mitä isompi pihvi, sitä vähemmän luun osuus painossa on, mutta toisaalta tietenkin grillaus kestää pitempään. Tomaawk ei tyypillisesti ole yhden hengen pihvi vaan yhdestä syö koosta riippuen 2-3 henkilöä.

Näin grillataan täydellinen Tomahawk pallossa (hiiligrillissä):

1) Anna Tomahawkin levätä huoneenlämmössä tunti-pari, vie ulos vasta vähän ennen grillaamista



2) Esikuumenna hiilet (24 brikettiä on pienessä Weberissä juuri oikea määrä) startteri-piipussa.



3) Aseta hiilet hiilikoreihin, mikäli sellaiset on, tai kasaa kaikki hiilet grillin toiselle puoliskolle.



4) Aseta ritilä paikoilleen ja kansi päälle, anna grillin kuumentua hetki. Sillä välin suolaa ja pippuroi pihvi. Sirota kumpaakin kunnon kerros molemmille puolille; sormilla kannattaa painella vähän jotta mausteet eivät varise pois kun pihviä kääntelee ja nostelee.





5) Työnnä paistomittari pihvin sisään.



6) Aseta tomahawk grilliin epäsuoralle lämmölle (korien keskelle) siten että luu on kuuminta kohtaa kohti. Aseta kansi päälle, säädä pohjaventtiili puolilleen auki, kansiaukot noin neljäsosaltaan auki.




7) Tarkkaile pihvin sisälämpöä.




8) Kun se on 52C, pihvi siirretään suoralle lämmölle - joko siirretään korit yhteen keskelle pihvin alle tai pihvi siirretään hiilien yläpuolelle, jos korit eivät ole käytössä.





9) Kääntele pihviä niin että pinta saa tasaisesti väriä ja hiillostusta. Tavoite-sisälämpötila meillä on 62; se on sellainen noin medium-miinus(-miinus). Pidä kansi auki tässä vaiheessa.



10) Loppuvaiheilla pihvistä tippuva rasva aiheuttaa liekkejä; se on oikein ok, ja liekittää pihvin pinnan mukavasti.



11) Pihvin saavutettua tavoitelämpötila ota tomahawk grillistä ja kääräise folioon asettumaan noin vartiksi (kunnes liha päästää "mehut" valumaan).





12) Leikkaa ohuenlaisiksi viipaleiksi, mausta viipaleet makusi mukaan ja nauti!