Reseptiarkisto

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kurpitsapiirakka

Meidän oli syksyllä tarkoitus valmistaa perinteinen Thanksgiving Day ateria siskoni perheen kanssa, mutta se sitten jäi erinäisistä syistä. Niinpä kun siskon perhe oli tuossa vähän joulun jälkeen tulossa muuten vaan kyläilemään, päätettiin valmistaa perinteinen kurpitsapiirakka tarjottavaksi.
Perinteinen tarkoittaa, että käytettiin klassista Betty Crockerin reseptiä, joka löytyy (piirakkapohjaa lukuunottamatta myös kurpitsapurkin kyljestä, kun siis ostaa sitä Betty Crockerin kurpitsaa kaupan jenkkihyllystä).
Eli siis. Pohja:
  • 3,3dl vehnäjauhoja
  • 0,5tl suolaa
  • 0,8dl kasviöljyä
  • 2rkl kylmää vettä
Sekoitetaan yhteen jauhot, suola ja öljy. Lisätään vesi lusikallinen kerrallaan sekoittaen välillä, kunnes taikina on tasainen. Tehdään taikinasta pallo ja painellaan läpimitaltaan n. 25cm, 5cm korkeaan piirakkavuokaan siten että taikina ulottuu yläreunoille saakka.

Sitten tehdään täyte:
  • 2 kananmunaa vatkataan kevyesti
  • sekoitetaan joukkoon 1,25dl sokeria,
  • 1tl kanelia,
  • 0,5tl suolaa,
  • 0,5tl jauhettua inkivääriä,
  • 0,2tl jauhettua neilikkaa,
  • purkillinen kurpitsaa ja
  • purkillinen kondensoitua maitoa
Kun täyte on sekoitettu tasaiseksi massaksi, se kaadetaan vuokaan. Paistetaan uunissa 220 asteessa 15 min. Vähennetään lämpö 180 asteeseen ja paistetaan vielä 45 min.
Annetaan piirakan jäähtyä kunnolla, se on parasta jääkaappikylmänä. Piirakan kanssa tarjoillaan kermavaahtoa, tuon ohjeen mukaan sokerilla makeutettua, mutta me jätettiin kermasta sokeri pois, sillä piirakka on itsessään jo varsin makea.
Ei sitä osaisi ajatellakaan, miten hyvää kutpitsapiirakka on! Tyttäretkin olivat vähän ennakkoluuloisia, mutta esikoinen ainakin tykkäsi kovasti!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Salaatti ja omelettirulla

Sunnuntaina suuri suunnitelmamme oli laittaa aamupalaksi omelettirulla ja käytiinkin lauantaina kaupassa hakemassa puuttuvat tarpeet: paketti prosciutto crudoa ja parmesania. Paitsi että reseptiin ei luonnollisestikaan tarvittu parmesania. Onhan se ihan järkeenkäypää! Ei parmesania pysty oikein rullaamaan. Sunnuntaiaamuna meiltä siis puuttui sittenkin yksi tärkeä aines.
Omelettirullan sijaan tehtiinkin siis itsellemme brunch-salaatti, johon tuli
  • rucolaa, jääsalaattia
  • tomaattia
  • kurkkua
  • rullattua mortadellaa
  • rullattuja pastramisiivuja (ne ei oikein sopineet joukkoon, olisi voinut jättää pois)
  • raastettua parmesania
  • tietenkin oliiviöljyä
Lähdettiin sitten alkuiltapäivästä kauppaan etsimään mozarellasiivuja. Niitä ei Suomesta tosin oikein löydä, joten melkein päädyttiin mozzarellaraasteseen. Sekin kävisi varmasti, mutta jotenkik rulliin kuuluu viipaloitu juusto joten ostettiin lopulta Lidlistä ranskalaista valkoista juustoa, melkein sama asia kuin mozzarella.
Prosciutto-omelettirullat valmistetaan seuraavalla tavalla:
  • paistetaan neljän kananmunan omeletti sekoittamatta, käännetään kerran
  • nostetaan omeletti leivinpaperin päälle jäähtymään
  • nostetaan jäähtynyt omeletti palalle tuorekelmua
  • levitetään omeletille ohuelti majoneesia
  • peitetään omeletti juustoviipaleilla (optimaalisesti siis mozarellaa)
  • asetellaan juuston päälle prosciutto crudo (tai parma) -viipaleita limittäin
  • levitetään kinkun päälle ohut kerros majoneesia
  • rullataan omeletti tiiviiisti muovikelmua apuna käyttäen
  • laitetaan jääkaappiin jäähtymään muutamaksi tunniksi
Saatiin siis lopulta Prosciutto-omelettirulla päivälliseksi, tai iltapalaksi, tai miksi sitä haluaa kutsua. Niin, ja nuo varrelliset kaprikset maistuvat hyvin omeletin kanssa!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Neljän ruokalajin illallinen

Uuden Vuoden päivänä laitettiin hiljaksiin ja rauhaksiin illallinen, joka nautittiin etelä-eurooppalaisittain vasta myöhään illalla, yhtä hiljaksiin ja rauhaksiin.

Ensimmäinen ruokalaji oli kananmaksamousse (joka kuulostaa englanniksi niin paljon paremmalta: chicken liver mousse). Ohje 6 annokselle.

Ensin valmistetaan mousse:

  • 340g kananmaksaa puhdistetaan kalvoista ym. ja paistetaan n. 5min. reilussa määrässä voita
  • kaadetaan kananmaksa tehosekoittimeen ja lisätään 2rkl brandyä ja 2,5dl kermaa
  • sekoitetaan tasaiseksi
  • kaadetaan seos astiaan ja sekoitetaan joukkoon 2tl kapriksia, 2rkl pilkottua shalottisipulia, 0,25tl jauhettua muskottipähkinää ja suolaa ja rouhittua mustapippuria maun mukaan
  • jaetaan seos annosastioihin ja laitetaan jääkaappiin noin 3 tunniksi
Sillä välin kun mousse on jääkaapissa, valmistetaan hyytelö:

  • 0,5 dl kylmää vettä kulhoon, sekaan 0,5tl liivatejauhetta (tai pakkauksen ohjeen mukaan, 1 liivatelehteä vastava määrä)
  • annetaan liivatteen turvota hetki
  • sekoitetaan joukkoon 2,5dl lihalientä
  • lisätään 1rkl mustapippuria rouhittuna
  • annetaan seistä jääkaapissa noin 2 tuntia
Ennen tarjoilua pilkotaan hyytelöstä paloja kunkin annoksen päälle.




Toisena ruokalajina oli yksinkertainen vuohenjuusto-granaattiomena-salaatti, yksi suosikki-talvisalaateistamme (variaatioita tästä löytyy täältä blogistani runsaasti)

  • kulhoon rucolaa
  • granaattiomenan siemeniä "sopivasti"
  • päälle vuohenjuustoviipaleita
  • reilusti oliiviöljyä
  • punaviinietikkaa



Pääruokana oli paistettua ankanrintaa, joka oli ensin marnoitunut noin vuorokauden jääkaapissa.

Ankanrinnat paistettiin varsin kovalla lämmöllä, jolloin marinadi "paloi" kiinni pannuun ja muuttui mustaksi herkuksi, joka yhdessä ihan vain lämmitettyjen kastikkeenjämien kanssa oli herkullinen lisuke ankanrinnoille!




Jälkiruuaksi oli vadelma-mascarpone creme brulée (ohje 6 annosta).

  • 6 kananmunan keltuaista ja 115g sokeria vatkataan yhteen
  • koitetaan joukkoon 450g mascarponea ja 2,5dl maitoa
  • jaetaan annosvuokien pohjalle 240g vadelmia
  • jaetaan mascarponeseos annosvuokion vadelmien päälle
  • asetetaan annosvuuat isoon uunivuokaan, johon kaadetaan kiehuvaa vettä puoleen väliin annosvuokia
  • paistetaan uunissa 150 asteessa 35-45 min.
  • jähdytetään annokset, jääkaapissa noin. 2 tuntia
Juuri ennen tarjoilua tehdään sokerikuori:

  • 60g sokeria värjätään punaiseksi karamellivärillä
  • ripotellaan sokeri annosten pinnalle
  • karamelisoidaan sokeri brulée-paahtimellatai vaihtoehtoisesti paahdetaan uunissa 3min. grillivastuksilla samalla tavoin vesihauteessa kuin aiemmin, paitsi käyttäen kylmää vettä

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden kynnyksellä

Vietettiin uudenvuodenaattoa ihan rauhaksiin kotona, tyttäret toisilla vanhemmillaan. Nakkien ja perunasalaatin sijaan laitettiin kunnon illallinen; osso buccot, parmesan & prociutto crudo & rucola -salaatti ja mascarpone-vadelmia skumpan kanssa jälkiruoaksi.



Parmesan & prociutto crudo & rucola -salaatti


Kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi parhaista salaateista! Salaattikulhoon laitetaan paketillinen rucolaa (tällä kertaa meillä oli seassa vähän radicciota), kunnolla oliiviöljyä rucolan päälle, rullaillaan 6-8 viipaletta prosciutto crudoa tai di parmaa rucolan päälle, höylätään päälle parmesan-lastuja. Päälle vielä vähän oliiviöljyä, ja avot!




Mascarpone-vadelmat

Yksinkertainen, mutta briljantti tämäkin.

  • sekoitetaan 2-3dl vähänjäisiä vadelmia ja 250g mascarponea keskenään
  • lisätään ruokalusikallinen (tai maun mukaan) tomusokeria
  • annetaan seistä jääkaapissa pari tuntia
Nautitaan kuohuviiinin kanssa ;)

Joulupöytä 2012

Jouluaaton pääruoka oli tänä vuonna päärynällä, granaattiomenalla ja saksanpähkinöillä täytetty kalkkuna sekä sieni-papuvuoka. Alkupaloina oli perinteisemmin savulohta, graavia lohta, kirjolohenmätiä ja muikunmätiä sipulin ja smetanan kera.


Kalkkuna

Kalkkunan nahka voideltiin voilla, täytteet työnnettiin sisään ja ommeltiin aukko kiinni. Laitettiin kalkkuna uuniin muutamaksi tunniksi.

Kalkkunan ollessa uunissa valmistettiin sille kastike kanaliemestä, punasipulista, granaattiomenasta ja veriappelsiinimarmeladista.

Kun kalkkuna tuli uunista, täytteet kaavittiin astiaan ja kalkkuna ja täyteastia kannettiin pöytään.






Sieni-papuvuoka

  • valmistetaan kaksi pussisienikeittoa noin puoleen määrään nestettä kuin ohjeen mukaan normaalisti tarvitaan; keiton tulee olla paksua
  • kaadetaan uunivuokaan pussillinen vihreitä papuja (pakastepussi 400g) ja sienikeitto papujen päälle
  • päälle ripotellaan kerros paahdettua ja/tai kuivattua sipulia
  • laitetaan uuniin 200 asteeseen noin 30-45 minuutiksi