lauantai 31. lokakuuta 2009

Pullaa ja kookoskermaa

Teinpä tänään lounaaksi nuudeli-kookoswokkia, ihan simppelisti keitin nuudelit lihaliemessä ja ja sekoitin jauhelihasoosiin:

  • 600g jauhelihaa ruskistettuna
  • sekaan pikkupurkki tomaattipyreetä
  • maustetaan chilillä, sipulilla, valkosipuliljauheella ja suolalla
  • sekaan 2dl kookoskermaa ja vähän vettä
Melkein luulin, ettei tytöt taas ehkä tykkäisi, mutta tuo kookos on tainnut tulla jo aika tutuksi mauksi, sillä käytän sitä sännöllisen epäsäännöllisesti kyllä. Yleensä tosin kanan kanssa.

Jälkkäriksi syötiin pienet jäätelöannokset, mutta myöhemmin illalla innostuin leipomaan pullaa. Tosikoinen leipoi kaverinsa kanssa peruskorvareita, ja pyöräytinpä minäkin niitä muutaman, mutta minä tein myös marjapullia pellillisen. Tein pullataikinan vaihteeksi vähän eri tavalla kuin yleensä:
  • 3dl maitoa
  • kardemummaa
  • 1dl fariinisokeria
  • 1dl sokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • 100g voita sulatettuna
  • 1pss mantelijauhoa
  • 1pss kuivahiivaa
  • vehnäjauhoja, heh, sopivasti - enpä tainnut laskea kun teen näppituntumalla
Marjatäyte marjapullille:
  • 2dl mustikoita
  • 1pss pakastevadelmia
  • sokeria maun mukaan
  • 2tl vaniljasokeria
  • 1-2 rkl perunajauhoja - en niitäkään mitannut
    keitetään yhteen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti