lauantai 30. toukokuuta 2009

Ihan keskenäni

Useimmiten sitä luistaa ruuanlaitosta, jollei ole ketään muita joille laittaa kuin vain minä-itse. Tai ain parnakin minä usein luistan. Näkkileipä ja juustoa päälle on ihan hyvä päivällinen ;) Mutta toiinaan on ihanaa hemmotella itseään tekemällä juuri sellaista ruokaa, jota itse haluaa syödä, tarvitsematta ollenkaan ajatella, ettei joku toinen kenties siitä pdäkään.

Niin tänään. Mies lähti viemään lapsia mökille lomanviettoon mummin kanssa, minulla on viikonloppu vain itselleni. Ostin viikolla täksi päiväkai kaiknenlaista, mistä nuo muut eivät niin välitä. Höyrytin tankoparsaa, ja osan niistä grillasinkin, yhdessä maissintähkän, herkkusienten ja sinihomejuusto-valkosipuli-wilhelmin kanssa. Ja tein parsalle ihan yksinkertaisen perinteisen kananmunkastikkeen
  • sulatetaan noin ruokalusikallinen voita (tai jotain sellaista, oivariinia itse käytän)
  • sekaan noin ruokalusillinen vehnäjauhoja
  • sekaan rn. puoltoista desiä ruokakermaa, sopivan juoksevaksi
  • silputaan joukkoon yksi kananmuna
  • mastetaan suolalla ja valkopippurilla
Ruuan lisäksi olen tänään nautiskellut hollantilaisilla mansikoilla ja espanjalaisilla kirsikoilla ja Fresitalla. Auringossa loikoillen :) Jokainen perheenäiti tarvitsee välillä tällaisia päiviä :)

torstai 21. toukokuuta 2009

Wokaten

Tein pitkästä aikaa wokkia ruuaksi. Meillä ei wokissa ole kasviksia, niinkuin ei oikein missään ruuassa, kun ei niitä syö muut kuin minä, mutta tähän(kin) wokkiin olisi ollut kiva lisätä yhtä sun toista kasvista, vaikka pussillinen wok-vihanneksia (vaikkaaan en itse pidä erityisemmin niistä valmiista sekoituksista, kun niissä on niin paljon porkkanaa...), mutta näin koko perheen ruuaksi tein simppelisti kana-kooko-wokin:
  • kolme rullaa porkkana-nuudeleita keitetään
  • 250g broilerinjauhelihaa ruskistetaan
  • sekaan heitin kourallisen pakastemaissia
  • maustetaan currylla, soijalla, tabascolla maun mukaan ja minä laitoin sipulijauhettakin, kun niissä kasviksissa uupui...
  • kananmuna, rikotaan wokkiin kanan sekaan, paistetaan sekoitellen, jolloin kanamuna paistuu sekaan pieniksi "muruiksi"
  • sekaan nuudelit ja purkillinen kookoskermaa, "wokataan" vielä hetki

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Epämääräinen ruokapäivä

Aurinko, piha ja lämmin tuntuu sekoittavan meidän ruokaelämää aina entisestään. Kesä kuluu syöden millon sattuu, mitä sattuu, kun ollaan ulkona ja menossa, enkä minäkään oikein malta laittaa ruokaa sisällä. Vähän ehkä apuja tähän tuo tuo tänään hankittu grilli, joka edesauttaa ruuanlaittoa pihalla, mutta tänään sen kokoaminen vielä vei niin ison osan päivästä, että ruuanlaitto jäi toissijaiseksi seikaksi.

Grillin kokoamisen lomassa ruokin perheeni geisha-pyörremyrskyillä
  • muutama geisha-konvehti
  • suklaajäätelöä
  • maitoa
ja blenderissä sekaisin.

Grillin valmistuttua niillä makkaranpätkillä. Iltapalaan mennessä tuntui, ettei ole oikein kunnolla mitään päivällä syöty, joten laitoin iltapalaksi pizzettoja. Pienet omat pizzat jokaiselle, niin on helpointa saada jokaiselle täytteet mielensä mukaan: esikoiselle pelkällä kinkulla, miehelle ja tosikoiselle (joka tosin silti ilmoitti ettei tykkää...) kinkulla ja metwurstilla ja omaani laitoin edellisten lisäksi paprikaa ja brietä. '

Pizzataikina neljään pizzettaan (tai yhteen perhepizaan) syntyy sekoittamalla ja käsissä vaivaamalla:
  • 1dl haaleaa vettä
  • ripaus suolaa
  • 2rkl öljyä
  • 2,5dl vehnäjauhoja
  • 2tl kuivahiivaa
Taikina vaivataan loppuun pöydällä, jaetaan neljään osaan, joista tehdään ohuet pizzapohjat. Täytteet päälle ja uuniin n. 10 minuutiksi, n. 200 asteen lämpöön.

Grilli

Viimeinkin minulla - no okei, meillä ;) - on pihagrilli! Meillä on ollut piha kuitenkin jo vuosia, mutta mies ollut sitä mieltä, ettei me niin paljon sitä kaivata, ja minäkin selvinnyt hyvin ilman, kuten koko elämäni tähän asti. Tänä keväänä kävi kuitenkin grilli-hinku jo niin suureksi, että tänään se ostettiin. Kaasugrilli pihalle :)


Ja jahka oli saatu se kovalla työllä kasattua, laitettiin sinne makkarat paistumaan, paremman grilliruuan puutteessa. Mutta eiköhän siinä vielä tänä kesänä tule muutamat herkut grillailtua :)

perjantai 15. toukokuuta 2009

Tapas-päivällinen lastenkin makuun

Se on aika vakio, että kun käyn ruokaostokset paikallisessa Citymarketissa, tuon sieltä iltapalaksi tuoreita ciapoja. Tällä kertaa tosin hoidin kauppareissun jo eilen, ja ciapot olivat tämän päivän päivällisen keskipiste. Oltiin kaikki kotona päivällisaikaan - ensimmäisen kerran tällä viikolla - joten oli kiva laittaa pyötään jotain kaikille. Ciapojen ympärille kokosin arki-illalle sopivaan tapaan kaikkea helppoa ja nopeaa
  • kylmiä prinssinnakkeja (lasten makuun)
  • paprikaa ja kurkkua suikaleina, kirsikkatomaatteja, dippikastike
  • merenherkku-tapas salaatinlehdillä
  • grillattua camembert-juustoa
  • sipsejä

tiistai 12. toukokuuta 2009

Jätskitötterö

Teki tänään mieli jätskiä, ja nimenomaan tötteröä. Mutta kotona ei ollut vohveleita, eikä jaksanut lähteä jätskikiskallekaan. Enkä minä siitä vohvelista niin perusta edes, mutta halusin tötterön, en lusikoitavaa kuppijäätelöä. Ota nyt selvä pms-naisen mieliteoista... Aikani keittiössä haahuiltuani keksin ongelmaani mainion ratkaisun, kun tavallista. Jäätelöpallo munakuppiin - lusikoida tarvitsi vain rippeet, mutta suurimmaksi osaksi jätskin sai nautiskella kuin tötterön :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Lohiherkkua

Lohi maistuu meillä koko perheelle. Niinpä kun eilen koitin koulia lapsia jollain, mikä nyt ei niin uppoa, tänään oli vuorossa ruoka, josta kaikki varmasti tykkää. Laitan lohen vähän milloin mitenkin, aika usein medaljonkeina, jotka paistan kevyesti ja haudutan uunissa. 

Lohen hännistä ei medaljonkeja paljon tehdä, joten leikkasin hännät "pihveiksi", jotka ensin ruskistin kevyesti molemmin puolin mausteiden kanssa (Kalatorin kalamauste on ylivoimainen! lisäksi laittelen yleensä kuivattua tilliä ja valkopippuria) ja ladoin sitten vuokaan. Kaveriksi paistoin samalla pannulla kalan jälkeen parsakaalia, kesäkurpitsaa ja ruusukaaleja ja lykkäsin nekin samaan vuokaan kalan ympärille ja sitten pari desiä kevytkermaa niskaan ja uuniin.



Sillä välin kun kala hautui parissa sadassa asteessa parikymmentä minuuttia, keitin lisukkeeksi nauhapastaa ja tietenkin laitoin valmiiksi salaatit, kurkut ja paprikat sekä katoin pöydän. 


lauantai 2. toukokuuta 2009

Pinaattilättyjä

Teki tänään mieli laittaa iltapalaksi jotain muuta kuin sitä normaalia leipää/muroja/jugurttia -osastoa. Joten kun muistin, että viikko sitten tuli ostettua pakastimeen pinaattia, otin  ja paistoin meille pinon pinaattilättyjä. Lättyjen variointi erilaisten marjojen tai vaikka tuon pinaatin avullahan on maailman helpoin tapa tehdä vähän jotain erilaista, mutta silti suunnilleen tuttua. Pinon pinaattilättyjä saa siis aikaan ihan vaan kun peruslättytaikinaan lisää pinaattia (ja jättää sokerin pois), eli
  • 3 kananmunaa
  • n. 7,5dl maitoa
  • 4dl vehnäjauhoja
  • 1pss pinaattia (pakasteesta, sulatettuna)
  • ½tl suolaa
Tai suunnilleen noin, teen taikinan summittaisilla mitoilla.




Vähän tuhdimpi iltapala olikin tänään ihan paikallaan, sillä etenkin esikoisen päiväruoka jäi vähän köyhäksi. Meidän neidit eivät ole kovin hyviä syömään kokolihaa, mutta tänään taas vaihteeksi koitin heitä siihen vähän tutustuttaa. Laitoin uunissa naudan paistin, ja kaveriksi valkosipulikermaperunoita sekä paistoliemestä kastikkeen. Tosikoiselle maistui jotenkin, esikoinen lähinnä maisteli.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Vappu-piknik

Oltiin tänään Vappu-piknikillä ystäväperheen kanssa Tähtitorninmäellä. Evästä oli shampanjasta ja simasta niihin donitseihin asti, kaikenlaista. Oli nakkia ja broilerpyörykkää, perunasalaattia, sipsejä, patonkia, keksiä, hedelmiä ja suklaadippiä, karkkia, rommi- ja kinuskipalleroita. 



Ja rakastamani kanasalaatti:
  • jäävuorisalaattia
  • muita salaatinlehtiä, esim. napolin-sekoitus
  • kurkkua
  • kirsikkatomaatteja
  • broileria
  • port salut -juustoa kuutoituna
  • hunajamelonia


Viihdyttiin siellä Tähtitorninmäellä aika monta tuntia auringonpaisteessa, vaikka tuuli siellä olikin ihan odotetusti melko kova.