Joulupäivän jälkiruoaksi vailikoitui tänä vuonna jouluhalko. Edellisestä jouluhalosta lienee aikaa jo toista kymmentä vuotta, johan se oli aikakin tehdä taas sellainen!
Torttupohja
- 4 munankeltuaista
- 4 munanvalkuaista
- 1dl sokeria
- 1dl vehnäjauhoja
- 1dl perunajauhoja
Vatkaa keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi.
Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita jauhot keskenään.
Kääntele keltuaisvaahto valkuaisvaahtoon.
Siivilöi jauhot vaahtoon, sekoita varovasti tasaiseksi.
Levitä uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista uunissa 225 asteessa n. 10min.
Anna jäähtyä ennen täyttämistä.
Suklaatäyte
- 250g voita
- 300g tomusokeria
- 500g tummaa suklaata
- 4rkl rommia/konjakkia tai
4rkl vettä ja1,5tl vaniljauutetta
Sulata suklaa kattilassa tai mikrossa
Paloittele voi suklaasulaan ja vatkaa tasaiseksi
Vatkaa tomusokeri sekaan vähän kerrassaan, lisää ruokalusikallinen nestettävuoroin tomusokerin kanssa
Levitä puolet täytteestä jäähtyneelle torttupohjalle.
Kääri kääretortuksi.
Kuorruta lopulla täytteellä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti