sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ruokaa eri puolilta maailmaa

Viime viikolla tuli tehtyä ruokaa maapallon laidasta laitaan, maailman eri kolkkien keittiöistä. Yhtenä iltana oli lautasella chili con carnea, toisena päivänä tandoori-herkkusieniä, perjantai-iltana paistettua mustekalaa, eilen oli kunnon sushi-illallinen yhdessä siskoni ja miehensä kanssa, ja tänään laitettiin lemppareitani provencesta, niitä parmesan-gratinoituja munakoisoja. Lauantaina syötiin vähän erilainen aamupala, kun pöydässä oli tyypillisten paistettujen kanamunien kanssa paistettua vihreetä parsaa ja - ostereita!

Tandoori-herkkusienet
  • irrotetaan herkkusienistä varret
  • täytetään hatut valmiilla tandoori-soosilla
  • pujotetaan sienet varovasti vartaisiin (hatun päältä keskeltä läpi)
  • valellaan herkkusienet ulkopuoleltakin tandoori-kastikkeella
  • paistetaan uunissa 300 asteessa kääntäen välillä niin että sienet saa joka puolelta rapean pinnan
  • tarjoillaan punasipuliviipaleiden ja sitruunan kanssa

Paistettu mustekala
  • pujotetaan mustekalan raajat vartaisiin
  • sekoitetaan öljyä, valkosipulimurskaa, basilikaa ja oreganoa astiassa, voidellaan mustekalan raajat seoksella
  • paistetaan uunissa n. 250 asteessa kunnes pinta on rapea

Erilainen aamiainen
  • paistettuja kananmunia, "sunny side up"
  • paistettua vihreää tankoparsaa
  • ostereita
  • vähän graavilohtakin
  • espressoa
  • veriappelsiinimehua

Sushia neljälle

Tehtiin yhdeksää eri sorttia sushia:
  • nigiri, jossa itsetehtyä tamagoa päällä
  • nigiri kevyesti graavatulla lohella
  • nigiri tonnikalalla
  • nigiri tiikeriravunpyrstöllä ja chilimajoneesilla (Hellmann's majoneesia johon sekoitetaan kuivattua chiliä hienonnettuna)
  • maki jossa avocadoa, kurkkua ja retiisiä, päällä vähän chilimajoneesia ja retiisipalasia
  • maki jossa kurkkua ja avocadoa, päällä seesaminsiemeniä
  • maki jossa chilimajoneesia ja tiikeriravunpyrstöä, päällä chilimajoneesia ja avocadopaloja
  • maki jossa lohta, tonnikalaa ja avocadoa, päällä avocadomajoneesia (Hellmann's majoneesia johon sekoitetaan avocadoa hienonnettuna) ja seesaminsiemeniä
  • maki jossa vielä joku yhdistelmä edellisistä (en muista enää), päällä chilimajoneesia ja avocadopaloja
Ja kaikissa tietenkin aimo annos wasabia myös. Loput tamagot, lohet, tonnikalat ja ravunpyrstöt, joille ei löytynyt sopivaa riisikaveria, laitettiin keskenään sashimi-paloiksi (ja vastaaviksi).

- pöytä odottaa sushia

- nigiri-paloja

- makirullia

- pöytä on katettu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti