lauantai 5. syyskuuta 2009

Pitkästä aikaa -ruokia

Eilen laitoin päivälliseksi fajitaksia, todella pitkästä aikaa. Joskus syötiin niitä useamminkin, mutta viime vuosina ovat jääneet enempi vähemmälle. Tein liha-kasvistäytteen possun suikaleista, paprikasta ja vihreistä pavuista, mausteena lähinnä sipulijauhe ja Old El Pason fajitas-maustesekoitus. Lisäksi pöytään tietenkin
  • guacamolea ja smetanaa
  • tuoreita kurkkua, paprikaa, tomaattia ja salaattia
  • jalapenoja
  • juustoraastetta
Niitä sitten käärittiin täysjyvätortillojen sisään, kuka minkäkinlaista kombinaatiota. Minä laitoin suunnilleen kaikkea, mieskin melkein, mutta lapset tekivät fajitaksensa pääasiassa tuorekasviksista.



Tonnikalapasta on toinen ruoka, jota syötiin joskus useinkin, mutta jota ei ole tullut laitettua aikoihin. Nytkään en oikeastaan tehnyt varsin tonnikalapastaa vaan tonnikala-kirjolohipastaa.
  • paistoin pannulla kirjolohisuikaleita
  • sekaan kaadoin purkillisen tonnikalaa vesineen
  • sekä purkillisen kookoskermaa
  • maustoin suolalla, tillillä ja sitruunapippurilla
  • lorautin joukkoon vähän sitruunamehua (lime olisi ollut kivempi, mutta sitä ei nyt ollut)
  • keitin täysjyväpastan melkein kypsäksi, valutin ja kaadoin pastan kalasoosin sekaan.
  • lisäsin vähän vettä ja annoin hautua kunnes pasta oli kypsää.
Oli muuten todella hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti