lauantai 30. huhtikuuta 2016

Härkäpapuja kreikkalaisittain

Yksi suurista herkuistani on kreikkalaiset härkäpavut tomaattikastikkeessa. Ostetaan niitä toisinaan kaupasta, purkissa. Monesti on mietitty, että niitä voisi tehdä itsekin, jos vaan jostain löytäisi kuivattuja härkäpapuja - niitä ei oikein kaupoissa tahdo olla. Viikolla mies kävi Tikkurilassa jossain itämaisessa ruokakaupassa ja sieltäpä niitä löytyikin! Googlettelin respetejä ja vähän muokaten ja yhdistellen onnistuin tekemään just eikä melkeen oikean makuisia papuja. Ne on niin hyviä, että kun ne tuossa padassa liedellä seisoo, ne katoaa ihan vaan pieninä maistiaisina vähä vähältä, mutta syötiin me niitä tänään myös grillatun broilerin kanssa.



Nämä eivät ole mitään pikaruokaa, vaan vaativat vähän suunnittelua ja paljonkin aikaa.

1) Liota noin 400g härkäpapuja isossa vesiastiassa yön yli

2) Valmistele muut raaka-aineet juuri ennen kypsentämisen aloittamista:
  • 1 keskikokoinen sipuli ohuina viipaleina
  • 3-4 valkosipulinkynttä murskattuna tai ohuina viipaleita
  • 400g tomaattimurskaa
  • 1,5dl oliiviöljyä
  • 2 kanaliemikuutiota
  • 1,2l vettä 
  • n. 1rkl kreikkalaista oreganoa
  • suolaa
3) Kuumenna 0,5dl öljyä isossa kattilassa ja kuullota sipuleita hetki. Lisää valkosipuli ja paista vielä hetki. Mausta kevyesti suolalla.

4) Kaada kattilaan tomaattimurska ja pavut sekä oregano. Anna kiehahtaa.

5) Kaada joukkoon loppu öljy, vesi ja kanaliemikuutiot, anna kiehua keskilämmöllä noin tunti.

6) Alenna lämpö matalalle lämmölle, tarkista että nestettä on tarpeeksi ja anna kiehua hiljalleen 2-3 tuntia, tai kunnes pavut ovat pehmeitä, välillä sekoitellen.

7) Tarkista suolaisuus ja lisää tarvittaessa.


Variaatio, joka oli ehkä vielä parempi lopputulos (keveämpi maku)

1) Liota noin 400g härkäpapuja isossa vesiastiassa yön yli

2) Huuhtele pavut lävikössä kylmällä vedellä

3) Kuumenna isossa kattilassa n.0,5dl oliiviöljyä. Kaada pavut kattilaan ja sekoita.

4) Peitä vedellä ja keitä hiljalleen kunnes pavut ovat pehmeitä - maista välillä, lisää vettä tarvittaessa. Voi viedä useita tunteja.

5) Kun pavut ovat kypsiä, kaada vesi pois ja huuhtele pavut jälleen lävikössä. Kaada takaisin kattilaan. Lisää suolaa papuihin ja sekoita.

5) Valmista tomaattikastike:
  • puolikas keskikokoinen sipuli ohuina viipaleina
  • 3-4 valkosipulinkynttä murskattuna tai ohuina viipaleita
  • 400g tomaattimurskaa
  • 1dl oliiviöljyä
  • n. 1rkl kreikkalaista oreganoa
  • suolaa
Kaada erilliseen kattilaan 1dl öljyä, kuumenna. Kuullota sipuliviipaleet ja valkosipuli öljyssä. Kaada kattilaan tomaattimurska ja oregano. Kiehauta. Mausta suolalla.

6) Kaada tomaattikastike papujen joukkoon, sekoita ja kuumenna kevyesti. Tarkista suolaisuus ja lisää tarvittaessa.



2 kommenttia:

  1. Ah.. Rakastan härkäpapuja.
    Villiä olisi saada niitä tuoreena

    VastaaPoista
  2. Sama :) Päivitin ohjeen keveämmällä variaatiolla.

    VastaaPoista