torstai 14. toukokuuta 2015

Vihreä parsa-ricotta-kastike

Mies haikailee Saclan vihreä parsa -pastakastikkeen perään. Sitä joskus vuosia sitten sai kaupoista, mutta sittemmin Sacla on lopettanut sen valmistuksen kokonaan. Nyt on taas parsakausi parhaimmillaan, joten ajateltiin kokeilla tehdä moista kastiketta itse. Mehän ei tietenkään sitä syödä pastan kanssa, kun ei syödä pastaa, mutta se on erinomaista vaikkapa kanan kanssa.

Näin tehtiin meidän versio:
  • 1kg parsaa huuhdellaan, höyrytetään 7 min.  Anna jäähtyä hetki, pilkotaan tehosekoittimeen ja hienonnetaan pyreeksi
  • 250g ricottaa sekoitetaan joukkoon 
  • 0,5-1dl oliiviöljyä lirutetaan hiljalleen sekaan
  • 3rkl limemehua lirutellaan sekaan
  • 1 tl valkosipulimurskaa 
  • hyppysellinen tuoretta persiljaa
  • vähän rouhittua limepippuria ja mustapippuria
  • 1tl suolaa
  • 100g smetanaa
  • 2tl maissitärkkelystä
Kun ainekset on sekoitettu massaksi, kaadetaan kastike muoviastiaan ja laitetaan jääkaapiin tekeytymään yön yli.



Tuota kastiketta tulee tällä reseptillä noin litran verran. Käytettiin siitä osa eilen broilerin kanssa - paistettiin ohuita broilerin rintafileitä pannussa, ja kun broisku oli kypsää, lisättiin n. 3dl kastiketta pannulle ja annettiin hautua hetki kannen alla. Lisukkeeksi tehtiin kevyesti paistettua paprikaa ja sipulia, maustettuna sardelli-kapristahnalla (muutama sardelli, oliiviöljyä, muutama teelusikallinen kapriksia morttelissa tahnaksi).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti