sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Miksi...?

Onhan minulla näitä blogeja. Mutta tänään ruokapöydässä heräsi ajatus laittaa vähän ylös, millaisia aterioita sitä meidän perhe oikein syö - ts. mitä minä keittiössä kokkailen. En ole mikään suuri ruuanlaittofani, mutta teen ihan hyvää ruokaa ja pidän siitä sinänsä kyllä.

Minusta on hauska miettiä viikonloppuisin ruoka kokonaisuutena, laittaa ateria viimeisen päälle jälkiruokineen kaikkineen. Se kompensoi vähän sitä, etten arkisin vaivaudu laisinkaan. Arki-iltaisin meillä ei aikuiste lämmintä ateriaa saakaan, tyttäret saavat viikonlopun jämiä tai tortellineja tai ihan vaan vaikka pinaattilättyjä tai nakkeja ja voileipää. Vähän mitä sattuu.

Mutta viikonloppuisin, kun perhe syö yhdessä - tai vaikkei koko perhe yhdessä oliskaan - ja on kiireetöntä, laitan mielelläni hyvän aterian meille. Ja sen jälkkärin. Ihan hirveän palkitsevaa se ei aina ole, sillä minä olen ainoa, joka syö muitakin kasviksia kuin kurkkua/tomaattia/paprikaa/porkkanaa ja on muutenkin melkein kaikkiruokainen. Toisaalta, minä en syö juurikaan pastaa/perunaa/riisiä vaan korvaan sen nimenomaan niillä kasviksilla. Ja tyttäret taas - heitä kaksi, 6 ja 8 vuotiaat - ovat yleensä eri mieltä siitä, mikä ruoka on hyvää ja mikä ei. Kaikenkaikkkiaan, meillä ei juuri sellaista ateriaa olekaan, että jokainen tykkäis tai toinen lapsista ei ilmoittaisi, että ruoka ei ole hyvää. Kerran jo ryhdyin ruuanlaittolakkoon - jonka unohdin heti seuraavan päivänä :D

Ruuanlaittoa enemmän pidän leipomisesta, mutta koska elämäni on vähintään kiireistä, sitä teen vielä harvemmin kuin laitan ruokaa. Lähinnä tulee leivottua juhliin - tokihan tänne sitten laitan juhlamenutkin, ja muutenkin leipomusintojani. Välillä sitäkin sattuu ihan normiviikonloppuna. Etenkin sämpylöitä tykkään toisinaan laittaa tulemaan extempore.

Katsotaan siis, mitä tästä tulee. Summittaisia ohjeita, luetteloita siitä mitä milloinkin on syöty. Ehkä vähän tunnelmia aterialta mukaan :) Anyway, ruokablogi, jota pitää vähemmän intohimoinen keittiöihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti