sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Artisokkaa

Ah, Tinos! Artisokkien saari! Enää kolmisen viikkoa niin ollaan siellä. Viikonloppuna otettiin taas vähän esimakua kreikkalaiseen ruokaan syömällä mustekalaa/seepiaa ja artisokkia. Tuoreita, tai siis tuoreina ostettuja, jotka valmistettiin Tinokselta kotoisin olevan reseptin mukaan, vähän soveltaen.

Lauantaina laitettiin kaksi artisokkaa, sunnuntaina kolme lisää.
Artisokilta katkaistaan varsi n. 1cm pituiseksi ja katkotaan sitten uloimmat 3-4 riviä lehtiä. Katkaistaan kärki (me leikattiin vain pari senttiä pois, mutta koska lehtien kärjet ei pehmene syömäkelpoisiksi, voi ihan huoletta leikata vaikka 4-5cm pois. Leikataan artisokat sen jälkeen vielä pitkittäin neljään osaan ja hierotaan sitruunalla värjäytymisen ehkäisemiseksi. Poistetaan vielä "karvat" sisältä ja laitetaan likoomaan maljaan jossa on runsaasti vettä ja sitruunamehua (ja me vielä laitettiin puserretut sitruunapalatkin joukkoon).
Viipaloidaan kaksi banaanishalottisipulia ohuiksi renkaiksi, kuullotetaan noin puolessa desissä oliiviöljyä (käytä riittävän syvää ja leveää paistokasaria, että artisokat myöhemmin mahtuvat kasariin) pari minuuttia. Lisätään joukkoon pari lusikallista valkosipulinurskaa ja kuullotetaan vielä noin minuutti.

Lisätään kasariin artisokat, 1dl kuivaa valkoviiniä ja vettä (me käytettii sitä sitruunavettä jossa likosivat) niin että artisokat peittyvät (ja jos eivät aivan peity, käännellään välillä). Kiehautetaan, ja annetaan kiehua kannen alla keskilämmöllä noin 10 min. Lisätään kasariin vielä vähän sitruunamehua, silputtua tai kuivattua tilliä, mustapippuria rouhittuna ja suolaa. Annetaan kiehua kannen alla vielä viisi minuuttia.

Nostetaan kasari levyltä ja annetaan artisokkien liemineen jäähtyä.

Tarjoillaan, lähes minkä kanssa vaan. Meillä tosiaan mustekalaa lauantaina, ja grillattua Halloumia sunnuntaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti