sunnuntai 14. elokuuta 2011

Taskurapusalaatti

Raputeemalla jatkettiin tänäkin viikonloppuna. Meillä oli ihan hyvän kokoinen taskurapu tällä kertaa, jonka valkoisesta lihasta tehtiin avocado-parsa-salaatti netistä löydettyä ohjetta mukaillen. Alkuperäisessä ohjeessa tehdään 6 alkupala-annosta, me tehtiin kaksi pääruoka-annosta:
  • 200g keitettyä taskuravun valkoista lihaa
  • 2rkl silputtua tuoretta korianteria
  • 1 punainen chili pilkottuna
  • 1 limen mehu
  • 2 kourallista rucolanlehtiä
  • 1 avocado viipaloituna
  • 12kpl vihreää tankoparsaa paloiteltuna tai esim. kahteen osaan leikattuina
Ravunliha, limemehu, korianteri ja chili sekoitetaan keskenään. Jaetaan rucolanlehdet kahteen isohkoon annoskulhoon. Levitetään päälle kerroksittain avocadoa, parsaa ja rapua. Päälle vielä kastike:
  • 150g creme fraichea
  • 1 limen mehu ja raastettu kuori
  • 3rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
Kastikeainekset sekoitetaan keskenään, laitetaan kastike jääkaappiin viileään siksi aikaa kun kasataan salaatti.


Tämä toimisi varmasti hyvin myös esim. katkaravuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti