sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kreikkalainen illallinen

Vaikka taivaalta tuli eilen räntää vaakatasossa, taas, me valmistettiin kevään ensimmäinen kreikkalainen illallinen. Se on vähän sama kuin grillikauden avaus: varma kevään merkki, säästä riipumatta. Mustekalaa ja salaattia se siis oli. Ei tällä kertaa varsinaista kreikkalaista salaattia, mutta sellaista, missä oli salaattia, tomaattia, kurkkua, kalamata oliiveja ja kapriksia.
Mustekalalle laitettiin tällä kertaa kunnon marinadi netistä kaivetun reseptin mukaan, suunnilleen:
  • yhden pienen valkosipulin kynnet silputtuna
  • 4 sitruunan mehu
  • 1,5dl oliiviöljyä
  • 2,5dl punaviinietikkaa
  • 1rkl oreganoa
  • ripaus mustapippuria
  • ripaus suolaa
Ensin pehmitin mustekalan hakkaamalla sitä lihanuijalla reilut 10 min. Sen jälkeen leikkasin mustekalan osiin ja laitettiin se marinadiin muutamaksi tunniksi ennen paistamista.

Palan panikkeeksi oli luonnollisesti Ouzoa, sekä Retsinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti