torstai 14. toukokuuta 2015

Jänis-artisokka-paella


Tänään oli taas paella-päivä. Tällä kertaa tehtiin jänispaellaa ja vihdoin jopa oli tarpeeksi lämmin syödä ulkona (no, niukin naukin). Tehtiin paella riisittömänä taas, joten jos haluaa riisillistä, pitää ohjeesta jättää kukkakaali pois ja lisätä 4dl riisiä ja nestettä sen mukaisesti.
  • kokonainen jänis 
  • 1 iso tai 2 pientä punaista paprikaa paloiteltuna
  • 1tlk artisokansydämiä (8kpl) halkaistuina
  • 3 valkosipulinkynttä pilkottuna
  • 20 kirsikkatomaattia halkaistuna
  • 450g kukkakaalia silputtuna
  • 5dl kanalientä, sekaan jäniksen paistoliemi
  • suolaa, mustapippuria, paprikamaustetta, sahramia
  • 2 sitruunaa lohkottuna
  • rosmariininoksia
  • kuivattua timjamia
  • oliiviöljyä paistamiseen

Laita jänis uuniastiaan ja kypsennä uunissa 75-100 asteessa 2-2,5 tuntia. Ota jänis uunista ja anna jäähtyä hetki. Irrota liha luista ja laita astiaan.

Kuumenna isolla laakealla pannulla reilusti oliiviöljyä. Lisää pannulle paprikanpalat ja artisokansydämet. Paista n. 5 minuuttia. Lisää pannulle valkosipuli. Paista toiset viisi minuuttia ja lisää pannulle kirsikkatomaatinpuolikkaat.  Paista pari minuuttia.Sekoita pannulle jäniksenpalat ja mausteet. Paista 5 minuuttia.


Lisää kukkakaalisilppu ja kanaliemi-paistoliemi.Sekoita joukkoon rosmariininoksat ja kuiva timjami. Anna kiehua hiljalleen 10.minuuttia. Sekoita ja asettele sitruunalohkot pannulle. Anna kiehua vielä n. 10min. tai kunnes liemi on enimmäkseen haihtunut.



2 kommenttia:

  1. Saako jänistä kaupan pakastealtaasta vai mistä?

    VastaaPoista
  2. Jep, sieltä. Ainakin Jumbon Cittarista (sieltä tuo on, niillä on välillä -30% tarralla, silloin hinta ei ole ollenkaan paha) ja Stockan herkuista, monista K-marketeista.

    VastaaPoista