Makeita leivonnaisia

Piirakkapohja 1


  • 1-2 kananmunaa
  • 1dl sokeria (vatkataan yhteen kananmunien kanssa)
  • 3,5dl vehnäjauhoja
  • 1tl leivinjauhetta
  • 75g voita
  • 1-1,5dl kermamaitoa
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon sulatettu voi ja kermamaito.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi taikinaan.
Uuniin täytteen kanssa, paista 200 asteessa 25-20 min.


Piirakkapohja 2


  • 2 kananmunaa
  • 2dl sokeria
  • 1dl juoksevaa margariinia
  • 1dl hedelmätäysmehua (esim. appelsiini ja/tai ananas)
  • 3dl vehnäjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2tl vaniljasokeria
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon margariini ja mehu.
Uuniin täytteen kanssa, paista 200 asteessa 25-20 min.


Marjapiirakan täytteitä
  • Mansikoita paloiteltuina sellaisenaan
  • Mustikoita sellaisenaan
  • Mustikoita ja vadelmia/mansikoita sellasinaan
  • Marjojen joukkoon esim. 200g kermaviiliä/rahkaa/maustamatonta tuorejuustoa, johon sekoitettu 1-2 kananmunaa, (kermaa), vaniljasokeria ja vähän sitruunan mehua (soveltuu parhaiten pohja 1:n kanssa)
  • Osan taikinasta voi jättää satunnaista taikinakuorta varten (tiputella taikinaa marjojen päälle) tai sitten esim. mustikat voi sekoittaa suoraan pieneen määrään taikinaa
Tuorejuustomarjapiirakka

pohja:


  • 2 kananmunaa
  • 1dl fariinisokeria
  • 0,5dl perunajauhoja
  • 0,5dl vehnäjauhoja
  • 0,5tl leivinjauhetta
  • 1tl kanelia
Vaahdota kananmunat ja fariinisokeri
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi taikinaan.

täyte:


  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1-2 kananmunaa
  • 0,5dl sokeria
  • 0,3dl kermaa
  • 1tl vanilliinisokeria
  • marjoja
Vaahdota kananmunat ja sokeri
Sekoita tuorejuusto, kerma, sokeri ja vanilliinisokeri keskenään ja lisää joukkoon kananmuna-sokerivaahto
Lisää viimeiseksi marjat

Kaada pohja piirakkavuokaan ja täyte pohjan päälle.
Paista uunissa 200 asteessa 25-30 min.

Vanilja-omenapiirakka

Pohja: piirakkapohja 1 tai piirakkapohja 2

Täyte:


  • 200g Danone vaniljarahkaa levitetään ensin pohjan päälle
  • rahkan päälle omenasosetta
Paista uunissa 200 asteessa 25-30 min.


Juustoinen marjatorttu

Pohja:


  • 12 kpl Digestive-keksejä
  • 1dl rasvaa
Murskaa keksit muruiksi
Sekoita niihin sulatettu rasva
Levitä seos irtopohjavuokaan leivinpaperin päälleTäyte:


  • 3dl kuohukermaa
  • 1pkt Philadelphia-juustoa
  • 1,5tl vanilliinisokeria
  • 0,5dl sokeria
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi
Sekoita joukkoon muut ainekset
Kaada täyte pohjan päällePäälle:


  • Valmista esim. mansikkakiisseli valmiista aineksista (tai osta valmista kiisseliä)
  • Kaada kiisseliä tortun päälle
Jäähdytä torttu jääkaapissa ja tarjoa tuoreiden marjojen kera.

 

Mansikkajuustokakku


Pohja:


  • 100g voita tai margariinia sulatettuna
  • ½dl sokeria
  • ½tl soodaa
  • 2½dl vehnäjauhoja
Sekoita ainekset keskenään hyvin tasaiseksi massaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan.
Paista uunissa 175-200 asteessa n. 15-20min. Ota vaaleana pois!
Anna jäähtyä kunnolla ennen täytteen laittamista.

TAI keksipohja:
  • 20 kpl kaurakeksejä
  • 50g rasvaa
Murskaa keksit muruiksi.
Sekoita niihin sulatettu rasva.
Levitä seos irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle.

Täyte:
  • 400g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 kananmuna
  • 2dl sokeria
  • 3dl (mansikka)kuohukermaa vatkattuna
  • 1rkl liivatejauhetta + ½ dl vettä TAI 4 liivatelehteä + 1rkl kiehuvaa vettä
  • (2tl vaniljasokeria)
Sekoita tuorejuusto, kananmuna ja sokeri hyvin keskenään. Lisää halutessasi joukkoon vaniljasokeria ja sitruunamehua.
Sekoita joukkoon kovaksi vatkattu kerma.
Valmista liivate pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää seokseen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle.
Anna tortun hyytyä jääkaapissa muutama tunti, mielellään seuraavaan päivään.

Päälle tuoreita tai pakastemansikoita
ja niiden päälle kiille (voidaan valmistaa vasta vähän ennen tarjoilua):
  • 2dl appelsiinimehua
  • 1dl hyytelösokeria
Pilko mansikat hyytyneen kakun päälle. Valmista sitten kiille:
Kiehauta mehu kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeri koko ajan sekoittaen.
Kun liemi kiehahtaa, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä n. 4 minuuttia.
Kaada liemi mansikoiden päälle.
Irrota torttu vuoasta kun kiille on hyytynyt.

Vinkki: Kiilteen sijaan päälle voi laittaa mansikkasosetta, joka hyydytetään liivatteen avulla:
  • 3dl mansikkasosetta
  • ½rkl liivatejauhetta + 1rkl vettä TAI 2 liivatelehteä ja ½rkl kiehuvaa vettä, valmista paketin ohjeen mukaan.

Sokerikakkupohja
  • 4 kananmunaa
  • 2dl vehnäjauhoja
  • 1,5dl sokeria
  • 2rkl perunajauhoja
  • 1tl leivinjauhetta
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi taikinaan.
Paista uunissa 175-200 asteessa 20-30 min. kunnes taikina ei tartu coctail-tikkuun kakkua kokeiltaessa.

Keväinen persikkakakku

Vuokaan:

  • 4rkl voisulaa levitetään kakkuvuuan pohjalle
  • 1dl fariinisokeria ripotellaan voisulan päälle
  • 1tlk persikanpuolikkaita (tai viipaleita, tai aprikoosinpuolikkaita) asetellaan voisula-sokerin päälle
Kakkupohja:
  • 2 kananmunaa
  • 1,5dl sokeria
  • 3dl vehnäjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta
  • 50g voita sulatettuna
  • 1dl ananas/appelsiinimehua
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhe. Kaada taikinaan vähän jäähtynyt voisula ja ananasmehu. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan persikoiden päälle.
Paista uunissa 175 asteessa n. 45min.

Amerikkalainen rommikakku

Pohja:


  • 1pkt välipalakeksejä
  • 100g voita
  • 2rkl sokeria
  • 1tl kanelia
Hienonna keksit muruiksi
Sekoita muut aineet keksimuruihin
Levitä irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle

Täyte:
  • 2rkl liivatejauhetta (0,5dl:aan kuumaa vettä)
  • 5 keltuaista
  • 2,3dl sokeria
  • 0,7dl tummaa rommia (tai esim. Baileysia)
  • 3,5dl kermaa
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi
Sekoita vaahdot keskenään ja lisää muut ainekset, viimeisenä liivate

Hyydytä jääkaapissa.

Marianne-tiikerikakku

  • 2 kananmunaa
  • 2dl sokeria
  • 2dl kermaa
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2tl vaniljasokeria
  • 2½dl vehnäjauhoja
  • ½dl perunajauhoja
Vatkaa kananmunat ja sokeri. Lisää kerma ja kuivat ainekset.

Erota n. 1/3 taikinasta ja lisää:
  • 3tl kaakaojauhetta
  • 1rkl juoksevaa margariinia
  • 50g mariannemurskaa
Kaada puolet vaaleasta taikinasta voideltuun kakkuvuokaan. Kaada päälle mariannetaikina. Lopuksi kaada vielä loput vaaleasta taikinasta.
Paista uunissa 175 asteessa 50-60min.

Sacherin muunnelma

Pohja:

  • 200g voita
  • 2 dl sokeria
  • 4 keltuaista
  • 200 g suklaata
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 4 valkuaista
Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi
Sulata voi ja suklaa ja lisää keltuaisvaahtoon
Sekoita joukkoon vehnäjauhot
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti nostellen taikinaan
Kaada taikina voideltuun täytekakkuvuokaan ja paista uunissa 175-200 asteessa 40-50 min

Täytteeksi suklaatäytettä ja aprikoosisosetta (vauvojen soseet käyvät hyvin), joka väliin ohut kerros aprikoosisosetta ja sen päälle suklaatäytettä.

Suklaatäyte:
  • 100 g voita
  • 6 rkl sokeria
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 3 kananmunaa
  • 6 rkl perunajauhoja
Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi
Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi

Kuorrutus:
  • 50 g voita
  • 1 dl kermaa
  • 170 g suklaata
Sulata voi ja suklaa
Lisää joukkoon kerma ja sekoita tasaiseksi
Anna jäähtyä hetki
Kuorruta kakku seoksen saetessa hieman

Jouluhalko

Pohja:

  • 4 keltuaista
  • 4 valkuaista
  • 1dl sokeria
  • 1dl vehnäjauhoja
  • 1dl perunajauhoja
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi sokerin kanssa
Vatkaa myös keltuaiset vaahdoksi ja lisää edelliseen
Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi taikinaan
Paista uunissa 225 asteessa n. 10 min.

Täyte:
  • 125g voita
  • 150g tomusokeria (vaahdoksi voin kanssa)
  • 250g tummaa suklaata (sulatetaan)
  • 2rkl rommia/konjakkia
Vatkaa voi ja tomusokeri vaahdoksi
Sulata suklaa ja lisää vaahtoon
Lisää vielä rommi/konjakki

Levitä täytettä hieman jäähtyneelle pohjalle ja rullaa kääretortuksi. Kuorruta toisella annoksella täytettä (kuorrutus saa jäädä epätasaiseksi, kuin halon pinta).

Minttusuklaakääretorttu

Pohja:

  • 4 kananmunaa
  • 1,5dl sokeria
  • 3rkl perunajauhoja
  • 3rkl vehnäjauhoja
  • 2rkl kaakaojauhetta
  • 1,5tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri.
Sekoita kuivat keskenään ja siivilöi joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista uunissa 200 asteessa n. 10min.
Sokeroi valmis pohja ja kumoa toiselle leivinpaperille.

Täyte:
  • 50g voita
  • 3rkl sokeria
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 2 kananmunaa
  • 3 rkl perunajauhoja
  • 0,5 pss (75g) mariannemurskaa
  • 1dl Flora Vispiä (tai kermaa)
Vatkaa yhteen voi ja sokeri.
Sekoita joukkoon kananmunat ja kuivat ainekset.
Vatkaa Flora Vispi (tai kerma) kovaksi vaahdoksi ja vatkaa täyteseokseen.
Anna täytteen jähtyä hetki pakastimessa.
Levitä täyte pohjan päälle tasaisesti ja rullaa kääretortuksi.

Lisänä voi tarjota vanilja- tai kermavaahtoa.

Vinkki: voit myös pakastaa kääretortun ja tarjota jäisenä jäädyketorttuna!

Juustokakku

Pohja:

  • 3 dl kaurakeksejä muruina
  • 1 dl voisulaa
  • 1 dl sokeria
Sekoita ainekset keskenään ja levitä irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle

Täyte:
  • 650g Philadelfia-juustoa
  • 500g creme fraichea
  • 5 kananmunaa
  • 3rkl sitruunamehua
  • 2tl vanilliinisokeria
  • 2,5-3 dl sokeria
Vatkaa juusto pehmeäksi.
Lisää muut aineet vähitellen.
Levitä täyte pohjan päälle

Paista uunissa 200 asteessa n. tunti. Kun kakku on kypsä, alenna lämpöä vähitellen.

Päälle:
  • mansikoita soseena
  • liivatetta
Liota liivatetta pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita mansikkasoseeseen
Levitä seos kakun päälle, jäähdytä


Suklaatuorejuustokakku


Pohja:
  • 1pkt Domino Cookie (tai vastaavia chocolate chip)-keksejä
  • 50g voita tai margariinia
Rouhi keksit ja sekoita sulatettuun rasvaan. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja levitä keksipohja tasaisesti vuoan pohjalle.

Täyte:
  • 1rkl liivatejauhetta (ja ½dl vettä, valmista paketin ohjeen mukaan)
  • 150g tummaa suklaata
  • 150g maitosuklaata
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1½dl sokeria
  • 1tl vaniljasokeria
  • 2 munankeltuaista
  • 2 munanvalkuaista
  • 2dl kuohukermaa
Sulata suklaat vesihauteessa ja anna jäähtyä. Sekoita tuorejuuston joukkoon liivateseos, sulatettu suklaa, puolet sokerista (0,75dl), vaniljasokeri ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja loppu sokeri kovaksi vaahdoksi ja kääntele tuorejuustoseoksen joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele seokseen. Sekoita täyte tasaiseksi ja kaada vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vuorokausi.

Kakun lisukkeena voi tarjota vaikkapa kermavaahtoa, vaniljavaahtoa (vispautuva vaniljakastike) tai raikkaampana vaihtoehtona esim. vadelmia tai mansikoita tai vadelma/mansikkakastiketta/sosetta.

Porkkanakakku


  • 3dl vehnäjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2dl fariinisokeria
  • 1tl kanelia
  • 0,5tl suolaa
  • 0,5dl pähkinärouhetta
  • 4dl porkkanaraastetta
  • 1,5dl ruokaöljyä
  • 2 kananmunaa
Sekoita ainekset keskenään kulhossa.
Kaada vuokaan tai pellille.
Paista uunissa 200 asteessa n. 30 min. kunnes taikina ei sisältä tartu coctail-tikkuun 

Kuorrute:

  • 1,2dl pehmeää voita
  • 230g pehmeää tuorejuustoa
  • 1pkt tomusokeria
  • 1tl vaniljauutetta (vaihtoehtoisesti voi käyttää vaniljasokeria)
Sekoita ainekset keskenään, levitä jäähtyneen kakun päälle.



 

Chockolate chip cookies


  • 200g margariinia
  • 4dl vehnäjauhoja
  • 1,5dl fariinisokeria
  • 1,5dl sokeria
  • vajaa 1tl soodaa
  • 2tl vanilliinisokeria
  • 0,5tl suolaa
  • 2 kananmunaa
  • 0,5-1 levy suklaata
Sulata ja jäähdytä margariini
Rouhi suklaa
Sekoita muut ainekset paitsi margariini ja suklaa
Sekoita joukkoon hyvin jäähtynyt margariini
Sekoita joukkoon lopuksi suklaarouhe
Asettele uunipellille taikinasta nökäreitä
Paista uunissa 225 asteessa 8-10 min. Ota pois vaaleina!

Kauralastut

  • 2dl kaurahiutaleita
  • 2,5dl sulatettua margariinia
  • 1,5dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 1rkl vehnäjauhoja
  • 1tl leivinjauhetta
Sekoita ainekset keskenään
Asettele uuninpellille taikinaa nökäreiksi
Paista 100-asteessa kunnes pinta ruskistuu


Appelsiinipikkuleivät
  • 200g margariinia tai voita
  • 1dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 4dl vehnäjauhoja
  • 2rkl appelsiinimehua
  • 1tl vanilliinisokeria
  • 2tl leivinjauhetta
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon muna ja mehu.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Anna jähmettyä kylmässä tunti.
Kauli taikinasta levy ja painele piparkakkumuoteilla pikkuleiviksi.
Paista uunissa 200 asteessa 7-10 minuuttia.

Koristele tomusokerikuorrutteella:
4dl tomusokeria
3-4rkl appelsiinimehua


Brownies
  • 75g tummaa suklaata
  • 100g voita
  • 2kananmunaa
  • 3dl fariinisokeria
  • 1tl vanilliinisokeria
  • 1dl vehnäjauhoja
  • 100g rouhittuja pähkinöitä
Sulata suklaa ja voi eri astioissa, jäähdytä
Vatkaa kananmunat kevyesti, lisää joukkoon muut ainekset
Levitä taikina uuninpellille
Paista uunissa 160 asteessa n. 45 min.


(Minttu)suklaamuffinssit
  • 100g voita tai margariinia
  • 2 kananmunaa
  • 2½dl sokeria
  • 1dl maitoa
  • 4dl vehnäjauhoja
  • 1dl kaakaojauhetta
  • 2tl vaniljasokeria
  • 2tl leivinjauhetta
  • 150g (1pss) Marianne-rouhetta (tai Marianne-rakeita, jotka rouhitaan) tai 100g suklaata (tummaa, maito- tai valkoista suklaata tai vaikka kaikkia sekaisin) rouhittuna
Vatkaa yhteen pehmeä rasva, kananmunat, sokeri ja maito. Sekoita kuivat ainekset yhteen ja lisää vähitellen taikinaan. Lisää lopuksi Marianne- tai suklaarouhe ja sekoita hyvin. Annostele muffinssivuokiin (tästä taikinamäärästä tulee n. 15 keskikokoista muffinssia) ja paista uunissa 200 asteessa 20-25min.

Muffinssit voi halutessaan kuorruttaa esim suklaaraidoin (sulatettua suklaata viiruiksi jäähtyneen muffinssin päälle.

Vihje: voit valmistaa myös esim. mustikkamuffinsseja jättämällä kaakaojauheen pois taikinasta ja korvaamalla marianne-/suklaarouheen pakastemustikoilla.


Aleksanterileivokset

Pohja:
  • 300g voita tai margariinia sulatettuna
  • 1½dl sokeria
  • 1tl soodaa
  • 7½dl vehnäjauhoja
Sekoita ainekset keskenään hyvin tasaiseksi massaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 175-200 asteessa n. 20-25min. Ota vaaleana pois!

Leikkaa levy kahteen yhtä suureen osaan. Levitä toiselle levylle vadelmahilloa ja nosta toinen levy sen päälle.

Kuorruta tomusokerikuorrutteella:
  • 6dl tomusokeria
  • 4-6rkl vettä
Vihje: vaihtelua kuorrutteeseen saat lisäämällä siihen esim. vaaleanpunaista karamelliväriä tai sekoittamalla tomusokeri veden sijaan esimerkiksi appelsiini- tai omenamehuun.


Tryffelit
  • 250g kookosrasvaa
  • 50g kaakaovoita
  • 2 kananmunaa
  • 0,5dl sokeria
  • 0,5dl kaakaojauhetta
  • 2tl vanilliinisokeria
Sulata rasvat ja anna jäähtyä.
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää kaakao, vanilliini ja rasvat.
Vatkaa, kunnes seos vaalenee ja jähmettyy.
Pursota muotteihin jähmettymään.

Suklaapaksukaiset

Annos sokerikakkutaikinaa

Kakkutaikinaa nostellaan pienelle lettupannulle ja paistetaan matalahkolla lämmöllä molemmin puolin lettujen tapaan. Valmiit jähtyneet paksukaiset sivellään pähkinäsuklaalevitteellä ja asetetaan pareittain päällekkäin. Koristellaan tomusokerimassalla.

Kulitsa


  • 5dl kädenlämpöistä maitoa
  • 50g hiivaa
  • 950-1000g vehnäjauhoja
  • 2tl suolaa
  • 2-2,5dl sokeria
  • 4 keltuaista, 4 valkuaista
  • 3 kananmunaa
  • 200g voita
  • (0,5tl sahramia (+vettä))
  • 1dl rusinoita
  • (kardemummaa)
Sekoita maito, hiiva ja puolet jauhoista.
Anna taikinan nousta.
Lisää muut ainekset, viimeisenä kovaksi vatkatut valkuaiset.
Anna nousta hitaasti.
Leivo kahdeksi limpuksi ja anna taas nousta.
Voitele kananmunalla.
Paista uunissa 200 asteessa 25 min.


Pasha
  • 200 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 2 prk rahkaa
  • 2 dl kermaa
  • sitruunan mehua
  • hiukan vanilliinisokeria
  • (pähkinöitä ja/tai rusinoita)
Vatkaa voi ja sokeri.
Lisää muut ainekset joukkoon, viimeiseksi kerma vatkattuna.
Kaada seos harsoliinalla vuorattuun pasha-muottiin tai esim. siivilään ja aseta jonkin astian päälle valumaan.
Anna valua yön yli.
Kumoa lautaselle tarjoilua varten