- pannulle kunnon nokare voita ja kunnon lusikallinen valkosipulimurskaa, paistetaan niin että valkosipuli alkaa ruskistua
- laitetaan pannulle tiikeriravun-/jättikatkaravunpyrstöjä tai tavallisia katkiksia tai molempia sekaisin sen verran kuin haluaa syödä
- maustetaan suolalla ja chilillä maun mukaan
- paistetaan kunnolla vähän rapsakoiksi
torstai 21. huhtikuuta 2011
Katkaravut herkullisimmillaan
Ehkä ihan paras (jätti)katkarapu-ruoka on yksinkertaiset chili-valkosipuli-ravunpyrstöt:
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Välimerellinen salaatti
Laitettiin miesystävän kanssa kasaan jälleen yksi mukavannäköinen ja herkullisen makuinen iltapala, välimerellinen salaatti:
- pinaatinlehtiä
- punasalaatin lehtiä
- muutama latva-artisokansydän viipaloituna
- muutama tomaatti viipaloituna
- purkillinen tonnikalaa
- kalamata-oliiveja
- parmesan-lastuja
- tuoreita basilikanlehtiä (jotka meiltä tosin tällä kertaa puuttui)
- mustapippuria rouhittuna salaatin päällä
- kastikkeena oliiviöljyä, viinietikkaa, suolaa ja mustapippuria sekoitettuna

maanantai 4. huhtikuuta 2011
Synttärikahvit takana
Vietettiin tosikoisen synttäreitä vähän pienemmällä porukalla kuin perinteisesti. Iltapäivän kahveille tuli vain omaa perhettäni. Laitoin pöytään vähän keksejä ja poppareita, pari kääretorttua ja synttärisankarin erityistoiveen: domino-jäätelöleivokset lasissa. Leivosten ohjeen oli tytär saanut kauppakeskusksesta joku päivä.
Jäätelöleivokset lasissa (4:lle)
Jäätelöleivokset lasissa (4:lle)
- 0,5l vaniljajäätelöä vatkataan pehmeäksi
- 50g rouhittua Maraboun appelsiinikrokanttisuklaata sekoitetaan jäätelön joukkoon
- 1-2 rkl appelsiinimehua sekoitetaan joukkoon
- murskataan neljä domino-keksiä
- nostellaan laseihin kerroksittain jäätelöä ja keksinmuruja
- koristellaan dominokekseillä ja ohjeen mukaan mantelilastuilla, minä koristelin m&m'seillä
Suklaa-mascarponekääretorttu
- 4 kananmunaa
- 1,5dl sokeria vatkataan vaahdoksi kananmunien kanssa
- 3/4dl vehnäjauhoja
- 3-4rkl perunajauhoja
- 3-4rkl kaakaojauhetta
Pohja paistetaan 200asteessa n. 10min. Kumotaan leivinpaperin päälle ja annetaan jäähtyä. Täytteeksi Hersheyn Whipped Chocolate sekä vaniljasokerilla maustettua mascarpone-kermaa (n. 50g mascarponea vatkattuna yhteen n. 1dl vispikermaa, sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan). Kääritään rullalle ja mielellään annetaan vuorokauden ajan asettua jääkaapissa niin tulee meheväksi!
Appelsiini-vadelma-mascarponekääretorttu
Pohja on sama kuin suklaakääretortussa, ilman kaakaojauhetta. Täytteeksi (veri)appelsiinimarmeladia, toinen annos mascarponekermaa ja vadelmia.
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Gourmet-illallisia
Seurustelen miehen kanssa, joka on rakastaa kokata ja on myös todellinen gourmet-kokki. Niinpä useimmiten kokataankin yhdessä meille jotain hyvää ruokaa ja nautiskellaan illallisista yhdessä kynttilöiden valossa.
Valentine's Day -illallinen
Paistettua ankarintaa
Seafood-torni
Italialainen salaatti-illallinen
Valentine's Day -illallinen
- kampasimpukoita
- valkosipuli-persilja-etanoita
- ostereita ja jättikatkaravunpyrstöjä
- sipuli-etikka-kastike ostereille
- chilimajoneesi-dippi
Paistettua ankarintaa
- paistettua ankanrintaa ja kirsikka-bordeaux-kastike
- paistetut creme fraiche -ruusukaalit
Seafood-torni
- kampasimpukoita taskurapu (pöydässä osittain jo ulkona kuorestaan)
- jättikatkaravunpyrstöjä
Cuccina rustica - italialainen ateria (neljälle)
- sardelleja grillattujen keltaisten paprikasuikaleiden päällä, kananmunankeltuaisella ja tuoreilla yrteillä
- sardiineja fenkollla ja yrteillä
- tonnikalasalaatti (salanova-salaattia, tonnikalaa, valkosipulia ja yrttejä)
- artisokansydämiä sitruunalla ja yrteillä
- täytetyt kananmunat (täytteenä silputtua keltuaista, silputtua tomaattia pilkottua anjovista, kapriksia, majoneesia)
- bruchettaa
Italialainen salaatti-illallinen
- tomaattia, tuoretta basilikaa ja oreganoa
- kanasalaattia (tuoretta pinaattia ja valkosipuli-rosmariini-timjami-maustettua kananrintaa, oliiviöljy-viinietikka-suola-pippuri-kastike)
- sisiliansalaattia (veriappelsiinia, punasipulia, tulista chiliä jauhettuna ja oliiviöljyä)
- viinin
Labels:
ankka,
chili,
etanat,
fenkoli,
italialainen,
kala,
kananmuna,
kasvikset,
katkaravut,
kattaus,
latva-artisokka,
merenelävät,
osterit,
paprika,
salaatti,
sardelli,
sardiinit,
simpukat,
tonnikala,
veriappelsiini
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Tuunattu parsakaali-juustokeitto
Ei, seuraavassa ei ole parskaali-juustokeiton ohjetta vaan tuunaus-ideoita Finduksen pakastekeitolle. Se on ihan hyvää ihan sellaisenaankin, mutta totesinpa sen olevan vallan erinomainen pohja kala-äyriäiskeitolle. Laitoin lapsille ruuaksi paistettua lohta (paloiteltu lohifile maustettuna tillillä, kalamausteella, valko- ja sitruunapippurilla ja vähän pehmentämässä vajaa puoli purkkia smetanaa - kun sitä sattui olemaan jääkaapissa sen verran) ja pastaa, itselleni tuota keittoa.
Lisäsin valmiiseen keittooni muutaman palan tuota paistettua lohta, sekä muutaman tiikerikatkaravun pyrstön, ja pari lusikallista raejuustoa ja keitto muuttui ihan hyvästä todella maukkaaksi kala-äyriäis-juustokeitoksi!
Lisäsin valmiiseen keittooni muutaman palan tuota paistettua lohta, sekä muutaman tiikerikatkaravun pyrstön, ja pari lusikallista raejuustoa ja keitto muuttui ihan hyvästä todella maukkaaksi kala-äyriäis-juustokeitoksi!
Labels:
juusto,
kala,
katkaravut,
keitot,
lohi,
parsakaali,
ravut,
tuunaus,
valmisruoka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



