perjantai 29. maaliskuuta 2013

Vadelmabrita

Tosikoisen synttärit lähestyy. Varsinainen synttäripäivä on ensi tiistaina, mutta koska sekä silloin että oikeastaan koko pääsiäisen aika sitä ennen on täynnä kaikenlaista ohjelmaa, paitsi tänään, päätettiin pitää perinteiset perheen-kesken-kekkerit tänään. Extempore piti keksiä jotain synttärihyvää. Aikani sekä kaappeja että reseptejäni tutkailtuani päädyin tekemään vadelmabritan. Oma muunnelmani hedelmäbritasta, jonka ohjeen olin joskus napannut jostain lehdestä.
Pohja:
  • 125g voita ja
  • 1dl sokeria vatkataan vaahdoksi
  • sekoitetaan joukkoon kahden muna keltuaiset (säästä valkuaiset, tarvitset ne marenkiin!)
  • 1,25dl vehnäjauhoja,
  • 1dl kaakaojauhetta ja
  • 2tl leivinjauhetta sekoitetaan yhteen ja siivilöidään taikinaan vuorotellen lorutellen mukaan
  • 1dl maitoa

Kun taikina on suunnilleen tasainen, levitetään se leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Marenki:
  • 2 munanvalkuaista vatkataan kovaksi vaahdoksi
  • 1,75dl sokeria vatkataan joukkoon vähitellen

Marenki levitetään pohjan päälle. Paistetaan uunissa 175 asteessa 20min. Pohja kannattaa siirtää pois pelliltä, kun se on tullut uunista, jotta se jäähtyy nopeammin.
Jäähtynyt levy leikataan kahtia. Toiselle puoliskolle levitetään valkosuklaa-vanilja-kermaa:
  • 3dl kermaa vatkataan
  • 80g raastettua valkosuklaata sekoitetaan joukkoon
  • 0,5dl vaniljakastiketta (tai 1-2tl vaniljasokeria) lisätään
Kerman päälle levitetään vähän sulaneita pakastevadelmia. Nostetaan toinen levypuolisko kakun päälle. Koristellaan sulatetulla suklaalla.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Lamb chops ja kasviksia

Kaupassa oli hyvä diili lamb chopseista (kai niitä suomeksi kutsutaan lampaan kyljyksiksi, but that just doesn't sound right), joten vaikkei tässä ihan vielä tarkenekaan aloittaa grillikautta pihalla, ostettiin läjä lamb chopseja parila-pannulla paistettaviksi. Lampaiden marinadi oli sangen hyvä yrttisen hunajainen itsessään, joten jauhettiin vaan vähän rosmariinia lisäksi. Ja loraus punaviiniä pannulle ;)
Lampaiden kaveriksi valmisettiin pinaatti-chorta sekä paistettiin kasvispannu:
  • sardelleja, lohkottua sipulia ja vihreää paprikaa paistetaan kevyesti öljyssä
  • maustetaan basilikalla ja persiljalla
  • lisätään lohkottua tomaattia ja paistetaan vielä hetki

maanantai 25. helmikuuta 2013

Possua ja okraa

Kreikkalaiset tykkää okrasta, samoin intialaiset ja Pohjois-Amerikan etelävaltioilaiset. Minä kuulin siitä ensimmäisen kerran mieheltäni pari vuotta sitten, mutta maistaminen on tähän päivään saakka jäänyt, sillä se on harvinaisuus suomalaisista perusruokakaupoissa, eikä kesällä Kreikassa vaan tullut kokeiltua.
Lauantaina piipahdettiin Sörnäisissä eräässä etnisessä ruokakaupassa etsimässä omenateetä (jota siellä ei ollut) ja löydettiin pakastettua okraa sen sijaan. Tänään tehtiin tämän kevään ensimmäinen, ei niin kesäinen, kreikkalainen ateria: paistettuja, kreikkalaisittain sitruunalla ja timjamilla maustettuja porsaanfileepihvejä (jotka oli jossain kaupan perusmarinadissa), sekä okraa, kreikkalaisen keittokirjan ohjetta mukaillen.
Okra
  • oliiviöljyä ja 250g okraa kattilaan, keskilämmölle
  • sekaan pieni punasipuli sekä yksi iso tomaatti pilkottuna
  • 0,75dl punaviinietikkaa joukkoon
  • maustetaan miedolla punaisella kuivatulla chilillä, rouhitulla mustapippurilla, suolalla sekä ripauksella sokeria
  • keitetään viitisen minuuttia keskilämmöllä välillä sekoittaen, alennetaan lämpöä ja annetaan muhia vielä kymmenisen minuuttia
Sillä välin kun okra muhiutuu, voikin sitten kattaa pöydän ja paistaa porsaan. Tai mitä nyt ikinä sen seuraksi valmistaakaan. Kreikkalaiset lihapullat tai vaikka kultaotsa-ahvenkin maistuisivat varmaan myös okran kanssa hyvin!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pihviä ja salaattia

Mieli teki pitkästä aikaa kunnon pihviä. Joten kaupasta tarttui mukaan kimpale naudan sisäpaistia, josta leikeltiin viisi mehevää pihviä. Kaksi meni pakastimeen, kolme paistettiin eilen illalla. Kaksi niistä syötiin eilen, yksi viipaloituna, kylmänä, tänään aamupalalla paistettujen kananmunien kanssa.
Pihvien seuraksi tehtiin eilen salaatti:
  • salaattisekoitusta, jossa oli mm. pinaatinlehtiä ja rucolaa
  • muutama artisokansydän viipaloituna
  • aurinkokuivattuja tomaatteja
  • punasipulia
  • oliiviöljyä ja pieni ripaus balsami-viinietikkaa
Ollaan monesti syöty pihvimme ihan vaan paistettuina, suolalla ja pippurilla maustettuina, mutta eilen päätettiin tehdä niille kastike. Vähän erilainen kuin koskaan ennen. Pesto-sardellikastike:
  • 20g voita sulatetaan pannussa
  • n. 20 sardellifileetä "sulatetaan voihin
  • 2rkl kapriksia murskataan ja sekoitetaan pannulle
  • lisätään n. 1rkl oliiviöljyä
  • n. 2rkl sipulisilppua sekoitetaan joukkoon
  • sliputaan joukkoon 2 kuivattua luumua
  • vähän viherpippuria myllyllä jauhettuna
  • sekoitetaan mukaan 2tl pestoa ja 2tl Dijon-sinappia ja loraus punaviiniä
  • meillä oli sisäpaisti, paketissa jossa oli n. 1dl verta, sekoitettiin sekin joukkoon
  • 2dl vettä
  • annetaan hautua pannulla n. 10-15min. matalalla lämmöllä
Siitä tuli todella fantastisen hyvää!
Kuorittiin aterialle myös pari pientä Moro-veriappelsiinia; viipaleiden päälle valutettiin vähän oliiviöljyä. Ja aterian tietenkin kruunasi Veneto Rosso punaviini.
Jälkiruoaksi syötiin pari päivää sitten tehtyä mustikka-juustokakkua:
pohja:
  • murskataan 14 Digestive-keksiä
  • sulatetaan 80g voita, sekoitetaan kekseihin ja painellaan vuoan pohjalle
täyte:
  • vatkataan 400g Philadelphia-juustoa pehmeäksi
  • valutetaan joukkoon 2 prk kondensoitua maitoa koko ajan sekoittaen
  • valutetaan joukkoon 1,5dl sitruunamehua koko ajan sekoittaen
  • kaadetaan puolet juustoseoksesta vuokaan
  • levitetään päälle 4dl mustikoita
  • kaadetaan loput juustoseoksesta päälle
Annetaan kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kurpitsapiirakka

Meidän oli syksyllä tarkoitus valmistaa perinteinen Thanksgiving Day ateria siskoni perheen kanssa, mutta se sitten jäi erinäisistä syistä. Niinpä kun siskon perhe oli tuossa vähän joulun jälkeen tulossa muuten vaan kyläilemään, päätettiin valmistaa perinteinen kurpitsapiirakka tarjottavaksi.
Perinteinen tarkoittaa, että käytettiin klassista Betty Crockerin reseptiä, joka löytyy (piirakkapohjaa lukuunottamatta myös kurpitsapurkin kyljestä, kun siis ostaa sitä Betty Crockerin kurpitsaa kaupan jenkkihyllystä).
Eli siis. Pohja:
  • 3,3dl vehnäjauhoja
  • 0,5tl suolaa
  • 0,8dl kasviöljyä
  • 2rkl kylmää vettä
Sekoitetaan yhteen jauhot, suola ja öljy. Lisätään vesi lusikallinen kerrallaan sekoittaen välillä, kunnes taikina on tasainen. Tehdään taikinasta pallo ja painellaan läpimitaltaan n. 25cm, 5cm korkeaan piirakkavuokaan siten että taikina ulottuu yläreunoille saakka.

Sitten tehdään täyte:
  • 2 kananmunaa vatkataan kevyesti
  • sekoitetaan joukkoon 1,25dl sokeria,
  • 1tl kanelia,
  • 0,5tl suolaa,
  • 0,5tl jauhettua inkivääriä,
  • 0,2tl jauhettua neilikkaa,
  • purkillinen kurpitsaa ja
  • purkillinen kondensoitua maitoa
Kun täyte on sekoitettu tasaiseksi massaksi, se kaadetaan vuokaan. Paistetaan uunissa 220 asteessa 15 min. Vähennetään lämpö 180 asteeseen ja paistetaan vielä 45 min.
Annetaan piirakan jäähtyä kunnolla, se on parasta jääkaappikylmänä. Piirakan kanssa tarjoillaan kermavaahtoa, tuon ohjeen mukaan sokerilla makeutettua, mutta me jätettiin kermasta sokeri pois, sillä piirakka on itsessään jo varsin makea.
Ei sitä osaisi ajatellakaan, miten hyvää kutpitsapiirakka on! Tyttäretkin olivat vähän ennakkoluuloisia, mutta esikoinen ainakin tykkäsi kovasti!