sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Viikonlopun laiskat kokkailut

Eilen laitoin esikoisen toiveruokaa pastaa bolognese-kastikkeella, jälkkäriksi suklaa-jugurtti-pirtelöt (josta ei tosikoinen tykännyt, ei tykkää siitä jugurtin mausta pirtelössä)

  • n. 2dl suklaajäätelöä
  • n. 3dl suklaa-vanilja-jugurttia
  • n. 2dl maitoa
Iltapalaksi eilen tein täytetyt croissantit - kaupan croissant-taikinasta ihan, mutta käärin sisään kinkkua, juustoa ja metwurstia.

Tänään on sunnuntai-lohen vuoro. Päätin kokeilla vaihteeksi jotain vähän uutta, maissikuorrutettua lohta:
  • lohifilee, noin 800g
  • n. 2dl maissia sulatetaan mikrossa ja murskataan vähän haarukalla
  • maissin sekaan murskataan kymmenkunta nachoa
  • maissimurskan joukkoon vielä n. 1rkl maissijauhoa (muttei välttämätöntä)
  • maissin sekaan vielä vähän ruokakermaa
  • lohifilee uunivuokaan ja päälle maissimössö, ympärille kasviksia (meiltä löytyi tällä kertaa ruusukaalia ja parsakaalia pakastimesta, mutta parasta olisi tuoreet herkkusienet ja kesäkurpitsa) sekä katkarapuja, ja loppu ruokakerma (2dl purkista) päälle
    --> uuniin, n. 200 astetta, n. puoli tuntia
  • lohen kaveriksi nyt menee sitten mikä vaan, riisi, pasta, peruna... meillä tällä kertaa tagliatelle



Jälkkäriksi tehtiin omintakeiset fattigat, eli paistoin munamaidolla kostutetut paahtoleivät, minkä jälkeen jokainen lykki päälle mitä halusi - hilloa, pähkinävoita, jäätelöä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti